Antamalla luvan ilmaiskuihin Islamilaista valtiota (alias ISIS) vastaan, presidentti Obamasta tuli neljäs Yhdysvaltain ylipäällikkö Ronald Reaganin jälkeen, joka aloitti pommikampanjan Irakiin.
Kuten aina, BBC putosi nopeasti jonoon. BBC:n Tom Esslemont kertoi Today-ohjelman ilmoituksesta, että "ei tehdä täällä mitään ei ollut vaihtoehto". Kuten useimmat BBC:n tuotokset, oli epäselvää, kertoiko Esslemont meille Yhdysvaltain hallituksen näkemyksen vai omansa. Hänen loppuhuomautuksensa ei ollut hämmennystä: "Kriitikoille se on liian rajoitettu operaatio, joka ei juurikaan heikennä Islamilaisen valtion jihadistien valtaa." Mark Urban, BBC:n diplomaattinen toimittaja, oli myös kaukana objektiivisesta ja neutraalista, kun hän twiittasi "Ranska harkitsee liittymistä humanitaariseen väliintuloon Pohjois-Irakissa. [Yhdysvaltain ulkoministeri John] Kerry puhuu noin "kansanmurhasta". Onko Downing St:n aika ajatella uudelleen?"
Lisäksi The Guardian on tukenut ilmaiskuja ("Amerikkalaisilla on tässä erityinen vastuu"), kuten myös työväenpuolue.
Median ja poliittisen valtavirran masentavan kapeasta keskustelusta puuttuu usein asiantuntijalausunto. Chatham Housen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ohjelman apulaisjohtaja Jane Kinninmont toteaa, että Islamilaisen valtion nousu on oire Irakin ja lännen poliittisen eliitin epäonnistumisesta, ja toteaa, että "ilmaiskut voisivat pikemminkin edistää kuin ratkaista ongelmaa". Phyllis Bennis, Institute for Policy Studiesin stipendiaatti, sanoo: "Pitäisi olla äärimmäisen selvää, ettemme voi pommittaa ääri-islamistisia alistumaan tai katoamaan. Jokainen pommi värvää lisää kannattajia." Robert Pape, Chicagon yliopiston valtiotieteen professori ja Chicagon turvallisuus- ja terrorismiprojektin johtaja, on samaa mieltä. Kirjoittaessaan kesäkuussa hän väitti, ettei terroristien vahingoittaminen, vaan Irakin (ja/tai Syyrian) uudelleen ottaminen saattaisi meidät takaisin kasvavan terroriuhan tielle, jonka pakoon on kestänyt yli vuosikymmenen. osallistuminen voi vain vahingoittaa, ei auttaa."
Jopa entiset Obaman hallinnon sisäpiiriläiset ovat arvostelleet pommi-iskua. Kirjoittanut Foreign Affairs -lehteen Steven Simon, joka toimi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan asioiden johtajana Valkoisessa talossa vuosina 2011–12, väittää, että Yhdysvaltain ilmaiskut "yhdistävät lähes varmasti sunnit muita lahkoja vastaan ja lisäävät tukea ISIS:lle samalla kun ruokkivat halveksuntaa. Yhdysvaltojen puolesta."
Joten jos Yhdysvaltain sotilaalliset hyökkäykset eivät ole ratkaisu, mikä on? Kun Islamilainen valtio ruokkii Irakin sunniyhteisön merkittävien osien heille antamaa tukea, Lähi-idän tarkkailijoiden keskuudessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että vastaus löytyy Bagdadista. Lyhyesti sanottuna Islamilaisen valtion uhka ratkeaa vain, kun on olemassa laajapohjainen, ei-lahkollinen Irakin hallitus, jossa sunnit tuntevat olevansa osallisia. Nouri Al-Malikin päätös erota Irakin pääministerin tehtävästä on siksi tärkeä askel kohti tätä tavoitetta, vaikka kysymyksiä on edelleenkin siitä, tekeekö hänen korvaavansa Haidar al-Abadi (samasta poliittisesta puolueesta kuin Maliki) kansallisen sovinnon kannalta välttämättömät muutokset. Toiseksi on painostettava niitä, pääasiassa Persianlahden alueella, jotka tukevat Islamilaista valtiota. Äskettäin julkistettu Yhdistyneiden Kansakuntien päätöslauselma, jossa uhkaillaan sanktioilla jihadiryhmän rahoittajia, värvääjiä tai aseiden toimittajia vastaan, on siksi tervetullut. Laajemmin katsottuna kaikki asetoimitukset alueelle on pysäytettävä sen sijaan, että ulkopuoliset valtiot aseistasivat puolta. On yleisesti tiedossa, että Islamilainen valtio on vallannut suuria määriä Yhdysvaltojen toimittamaa Irakin armeijan asevarastoa. Vähemmän tunnettu on se tosiasia, että Islamilainen valtio on nähty käyttävän Kroatiassa valmistettuja aseita – joita CIA auttoi lähettämään Syyriaan New York Timesin mukaan.
Nämä ovat keskipitkän ja pitkän aikavälin ratkaisuja. Toisin kuin tiedotusvälineet kriisistä esittävät, Yhdysvallat ei kuitenkaan ole ainoa globaali toimija, joka pystyy reagoimaan nopeasti välittömään kriisiin. Kuten Diane Abbottin kansanedustaja totesi BBC Newsnight -kanavalla, jos Irakissa halutaan puuttua ulkoiseen toimintaan, Yhdistyneiden Kansakuntien tulisi suorittaa se – juuri sitä, mitä se on perustettu tekemään. "Olemme unohtaneet kansainvälisten instituutioiden roolin", totesi Abbott. Mediakommentoijien, jotka eivät pysty ymmärtämään ketään muuta kuin yhdysvaltalaista toimintaa, tulisi ottaa huomioon.
Heidän olisi hyvä ottaa huomioon myös äskettäinen New York Timesin raportti Islamilaisen valtion johtajasta Abu Bakr al-Baghdadista: "Joka käänteessä Baghdadin nousua on muovannut Yhdysvaltojen osallistuminen Irakiin". Irakilaisen Hisham al-Hashimin tutkimusta lainaten artikkelissa todettiin, että Baghdadi oli viettänyt viisi vuotta Yhdysvaltain vankilassa, "jossa hän, kuten monet ISIS-taistelijat nyt taistelukentällä, radikalisoitui".
Kuten Abbott sardonisesti totesi Newsnightissa lännen väkivaltaisesta suhteesta Irakiin, hulluuden määritelmä on jatkaa saman asian tekemistä ja odottaa erilaista tulosta.
Ian Sinclair on kirjoittanut Peace News Pressin julkaiseman The March That Shook Blairin: suullisen historian 15. helmikuuta 2003. Hän twiittasi @IanJSinclair
ZNetwork rahoitetaan yksinomaan lukijoidensa anteliaisuudesta.
Lahjoita