Darfurissa viattomiin ihmisiin tehdyt rikokset edustavat häpeällistä jaksoa Sudanin ja sen naapurimaiden, mukaan lukien Tšadin, historiassa, sillä Tšadilla on ollut kyseenalainen rooli kiehuvan konfliktin ylläpitämisessä. Yhtä häpeällistä on verisen konfliktin politisointi tavoilla, jotka takaavat sen jatkumisen.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) yleisen syyttäjän Luis Moreno-Ocampon päätös antaa pidätysmääräys Sudanin nykyisestä presidentistä Omar Hassan Al-Bashirista ja kansainväliset vastaukset hänen päätökseensä osoittavat sekä kriisin politisoitumista että kansainvälisen oikeuden valikoivuus.
Harkitse tätä outoa käännettä. Yhdysvaltain kongressi hyväksyi 22. kesäkuuta 2004 päätöslauselman, jossa julisti, että väkivalta Darfurissa oli valtion tukemaa kansanmurhaa. Presidentti Bush allekirjoitti päätöslauselman – nimeltä Darfur Peace and Accountability Act – laiksi lokakuussa 2006.
Äänestyksen ja Bushin allekirjoituksen välillä Yhdistyneet Kansakunnat suoritti laajan tutkimuksen – toisin kuin kongressin hätiköidyssä päätöksessä, joka perustui lähes kokonaan lobbaamiseen ja eturyhmien painostukseen – ja julisti vuoden 2005 alussa, että sekä hallitus että miliisit pahoinpitelivät siviilejä järjestelmällisesti Sudanin läntisessä maakunnassa. . Se väitti kuitenkin, ettei kansanmurhaa ollut tapahtunut.
Yhdysvallat ei ole ICC:n allekirjoittaja – ymmärrettävästi, kun otetaan huomioon, että monet lakiasiantuntijat pitävät Irakiin tunkeutumisen ja miehityksen sotarikoksia pahimpana sitten toisen maailmansodan. Vaikka Kansainvälinen rikostuomioistuin on teoriassa itsenäinen elin, se usein tutkii tai antaa oikeudellisia lausuntoja YK:n turvallisuusneuvoston, jota hallitsevat Yhdysvallat, sen veto-oikeudet ja ulkopoliittiset edut, välittämät asiat.
On epänormaalia, että Moreno-Ocampon pyyntö noudatti kongressin poliittista leimaa Länsi-Sudanin konfliktista eikä Yhdistyneiden Kansakuntien omaa kattavaa ja vähemmän politisoitunutta raporttia.
Yhtä kiinnostava on Yhdysvaltojen ja muiden hallitusten sekä alueellisten ja kansainvälisten elinten vastaus päätökseen.
Yhdysvallat, joka Sudanin tavoin ei tunnusta ICC:n toimivaltaa, oli tyytyväinen yleisen syyttäjän päätökseen. "Mielestämme humanitaarisen katastrofin ja siellä tapahtuneiden julmuuksien tunnustaminen on myönteinen asia", sanoi Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Sean McCormack.
Kiina ja Venäjä, joilla molemmilla on valtavat ja kasvavat taloudelliset intressit Afrikassa, pitivät päätöstä hyödyttömänä ja vaativat malttia. He eivät halua kostaa vain Sudanin hallitusta, vaan myös muita Afrikan valtioita, jotka ovat huolestuneita tuomioistuimen toimenpiteestä, joka todennäköisesti pahentaa heimosotaa ja vaarantaa Darfurin kansan sekä alueen lukuisten humanitaaristen tehtävien ja työntekijöiden turvallisuuden. (YK on jo ilmoittanut aikovansa vetää henkilöstöä pois YK:n ja Afrikan unionin yhteisestä operaatiosta, johon Al-Bashirin hallitus suhtautui myönteisesti ja jonka on tunnustettu osaltaan tilanteen lievään paranemiseen).
Afrikan unioni, jota länsimaiset poliittiset instituutiot ovat usein hylänneet tai jopa heikentäneet, on vaatinut ICC:tä keskeyttämään päätöksensä, kunnes Darfurin kriisi on ratkaistu. Itse asiassa intensiiviset ponnistelut ovat onnistuneet saamaan taistelevat osapuolet neuvottelupöytään ja saamaan tärkeitä myönnytyksiä, jotka kansainvälisen tuen avulla voivat saada kriisin päätökseen. Mutta AU:n puheenjohtajan, Tansanian ulkoministerin Bernard Memben kehotusta tuskin oteta huomioon, sillä Darfurin taloudelliset ja poliittiset edut ovat liian merkittäviä länsimaille, jotta ne voisivat antaa Afrikan omien johtajien puuttua asiaan.
Vaikka jotkin ihmisoikeusjärjestöt ja monet tiedotusvälineiden tutkijat, jotka pääosin sijaitsevat länsimaisissa pääkaupungeissa, pitivät Moreno-Ocampon pyyntöä tervetulleena – huomiotta kätevästi päätöksen tekopyhyys ja sekasorto ja epävakaus, jota se aiheuttaa jo ennestään hauraalla alueella – toiset Afrikassa ja Lähi-idässä. eivät ole vaikuttuneita. Afrikan ja Lähi-idän tiedotusvälineet arvostelivat kansainvälisen oikeuden valikoivuutta ja jäykkyyttä, kun konflikti koskee köyhiä maita, sekä sen sokeutta ja joustavuutta, kun rikosten tekijät ovat maita, joilla on sotilaallinen ja taloudellinen voima sekä usein veto-oikeus.
Kansainvälinen rikostuomioistuin perustettiin vuonna 2002, juuri ennen Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakia vastaan. Mielenkiintoista on, että ICC:n toimivaltaan - ilmeisistä syistä - ei kuulu aggressiorikosta. Yhtä kuvaavaa on, että tuomioistuin on toistaiseksi tutkinut vain neljää konfliktia - Pohjois-Ugandassa, Kongossa, Darfurissa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Ei voi kuin ihmetellä, pystyvätkö vain afrikkalaiset syyllistymään sotarikoksiin, rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja kansanmurhaan.
Juuri tämä valikoivuus tekee Moreno-Ocampon pyynnöstä oppikirjaesimerkin kansainvälisen oikeuden sisäisistä toimista. Se paljastaa Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian kaltaiset hallitukset, jotka tuomitsevat sotarikokset ja autoritaariset hallinnot Sudanissa, Zimbabwessa ja muualla samalla kun tekevät omia sotarikoksiaan, avustavat ja lietsovat autoritaarisia hallituksia Lähi-idässä, Afrikassa ja muualla, toivottomasti riippuvaisina kaksoisstandardeista.
Jotta Moreno-Ocampon päätös – ja koko kansainvälinen oikeuskoneisto lännessä – otettaisiin vakavasti, puolueettomuus ja oikeudenmukaisuus ovat välttämättömiä. Ne ovat kuitenkin ominaisuuksia, jotka jäävät näkyvästi poissa, veto-oikeuksilla tai muutoin ohitettuina historian sivuille.
Riippumatta siitä, kunnioittavatko ICC:n tuomarit Moreno-Ocampon pyyntöä Sudanin presidentin pidätysmääräyksen antamisesta, Darfurin konfliktia ei voida ratkaista valikoivalla oikeudella, itseään palvelevalla politiikalla tai sopimusta hakevilla öljy-yhtiöillä. Oikeutta Sudanissa tai missään muuallakaan ei voida saavuttaa sellaisilla käytännöillä, jotka ovat parhaimmillaan "epähyödyllisiä" ja pahimmillaan kansainvälisen järjestyksen itsenimittämät poliisit voisivat käyttää niitä tuhoavan "interventiopolitiikkansa" – taloudellisen - oikeutuksen lisäämiseen. pakotteet, sota ja muu.
Ramzy Baroud (www.ramzybaroud.net) on PalestineChronicle.comin kirjoittaja ja toimittaja. Hänen töitään on julkaistu monissa sanoma- ja aikakauslehdissä ympäri maailmaa. Hänen viimeisin kirjansa on The Second Palestiinan Intifada: A Chronicle of a People’s Struggle (Pluto Press, Lontoo).
ZNetwork rahoitetaan yksinomaan lukijoidensa anteliaisuudesta.
Lahjoita