Washington Post on käyttänyt sekä mielipide- että uutisosiot ajaakseen leikkauksia sosiaaliturvaan ja lääkehoitoon useiden vuosikymmenten ajan. Se jatkaa tätä pyrkimystä a kappale sarjassaan "Work Reimagined". Otsikko kertoo kaiken: "Yhä useammat amerikkalaiset jäävät eläkkeelle kuin koskaan ennen. Katso mitä se tarkoittaa sinulle."
Perusjuttu on totta. Koska suuret ikäluokat ovat nyt lähes kaikki kuusikymppisiä tai XNUMX-vuotiaita, eläkkeellä olevan väestön osuus kasvaa, mutta teos vääristää tämän suuntauksen ulottuvuuksia ja vaikutuksia.
Mittasuhteiltaan teos kertoo, että se määrittelee eläkeläisen yli 60-vuotiaaksi, joka ei ole työvoimassa. Se on mielenkiintoinen mittari. Tämä ei ole henkilö, joka saa sosiaaliturvaa tai lääkehoitoa. Jälkimmäinen ohjelma edellyttää, että henkilö on yli 65-vuotias tai saa työkyvyttömyysetuutta. Työntekijät ja heidän puolisonsa voivat saada etuuksia 62-vuotiaana, mutta useimmat päättävät lykätä keräämistä myöhemmin XNUMX-vuotiaaksi.
Jos olemme kiinnostuneita työntekijöiden ja sosiaaliturvaetunsa saajien suhteesta, voimme saada sen suoraan sosiaaliturvan luottamusmiehiltä raportti. Se kertoo eri tarinan kuin Washington Post.
Vaikka Washington Post kertoo meille, että eläkeläistä kohden oli noin viisi työntekijää vuodesta 1980 vuoteen 2006, jolloin suuret ikäluokat alkoivat saavuttaa 60:tä, sosiaaliturvan luottamushenkilöiden raportin mukaan vakuutusturvan piirissä olevien työntekijöiden määrä edunsaajaa kohti oli laskenut 3.2:een vuoteen 1975 mennessä. Se leijui lähellä tätä tasoa, kunnes alkoi laskutrendinsä vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä, kun suuret ikäluokat alkoivat kerätä etuja.
Molempien ennusteiden laskutrendi tämän pisteen jälkeen on samanlainen. Työntekijöiden suhde edunsaajiin on tällä hetkellä sosiaaliturvaennusteissa noin 2.8. Sen ennustetaan laskevan 2.1:een seuraavien 40 vuoden aikana. The Post on pudonnut sen 2.7:ään vuoteen 2060 mennessä.
Vaikka Postin ennusteiden perusteet eivät ole täysin selvät, arvelen, että ne osoittavat yksinkertaisesti 20-60-vuotiaan väestön suhteen yli 60-vuotiaisiin, jotka eivät työskentele. Tämä ei välttämättä ole kovin hyödyllinen suhde, koska monet edellisen ryhmän henkilöt eivät ole työvoimassa ja monet yli 60-vuotiaat eivät kerää etuuksia.
Ja on huomionarvoista, että 20–60-vuotiaiden työvoiman ulkopuolella olevien osuus laski tarkastelujaksolla jyrkästi lähinnä naisten työelämään tulon vuoksi. TässäTämän ryhmän työvoimaosuus vuodesta 1960 lähtien. Se nousi noin 68 prosentista ajanjakson alun 83 prosenttiin nykyiseen. Jopa tämä lisäys aliarvioi tämän ikäryhmän työn lisääntymistä, sillä naiset työskentelevät nykyään paljon todennäköisemmin kokoaikatyössä kuin neljäkymmentä vuotta sitten, jolloin suuri osa naisista työskenteli osa-aikaisesti.
Mutta väestön ikääntymisen aiheuttaman lisääntyneen taakan liioitteleminen on vain osa vääristymistä. Ikääntyvän väestön kääntöpuolena on pienten lasten pienempi määrä. Lapset eivät myöskään tee työtä, tai ainakaan kunnes republikaanit onnistuvat kirjoittamaan uudelleen lapsityölain. Yhteiskunnan tulee kattaa lasten koulutuksen ja hoidon kustannukset.
Jos katsoisimme yhdistetty huoltosuhde – sekä alle 18-vuotiaiden että yli 65-vuotiaiden suhde työikäiseen väestöön – korkeimmillaan 0.946 vuonna 1965, jolloin suuret ikäluokat olivat vielä lapsia. Se laski 0.669:ään vuonna 2005, kun suuret ikäluokat olivat parhaimmassa työiässään. Suurten ikäluokkien ikääntyessä se on noussut asteittain ja on nyt noin 0.730. Sen ennustetaan jatkavan asteittaista nousuaan ja saavuttaen 0.841:n neljänkymmenen vuoden kuluttua. Edunvalvojat eivät ennusta sen koskaan lähestyvän vuoden 1965 huippuaan.
Joten missä on demografinen kauhutarina?[1] Meidän on kohdistettava resursseja muista asioista ikääntyvän väestön tarpeisiin, mutta myös 1950- ja 1960-luvuilla resursseja oli kohdennettava uudelleen, jotta voimme vastata valtavan lapsitulvan tarpeisiin. Juuri tällaista toimivaltaiset yhteiskunnat tekevät. Se on myös sellainen asia, jonka pitäisi olla mahdollista, kun sitä odotetaan laajalti ja tapahtuu vuosikymmeniä, verrattuna esimerkiksi ilmastokriisiin, jonka monet poliitikot ovat päättäneet jättää huomiotta.
Väestön ikääntymisestä aiheutuvia kustannuksia tarkasteltaessa olisi myös järkevää mainita, että maksamme terveydenhuoltostamme kaksi kertaa enemmän henkilöä kohden kuin muiden vauraiden maiden ihmiset ilman selvää laadullista tuottoa. Jos maksaisimme saman summan kuin ihmiset Kanadassa ja Saksassa, säästäisimme yli 2 biljoonaa dollaria vuodessa (noin 9.0 prosenttia bruttokansantuotteesta).
Eläkeläisten etuuksien leikkaamisen sijaan voisimme leikata maksuja lääkeyhtiöille, lääketieteellisten laitteiden valmistajille, vakuutuksenantajille ja lääkäreille. Et kuitenkaan saa esittää tätä asiaa Washington Postissa. He ovat päättäneet maalata kuvan, jossa ainoa vaihtoehto on leikata etuuksia, joista eläkeläiset ovat riippuvaisia.
[1] 1960-luku näyttäisi vielä pahemmalta, jos käyttäisimme todellista työntekijöiden määrää työikäisen väestön sijaan, sillä XNUMX-luvulla palkallisessa työvoimassa oli paljon pienempi osuus naisista kuin nykyään.
ZNetwork rahoitetaan yksinomaan lukijoidensa anteliaisuudesta.
Lahjoita