Aseellinen vastarinta ja laki - Tamil Eelamin tapaustutkimus
Nadesan Satyendra, 10. toukokuuta 1998, 2009
Johdanto - Oikeudellisen aseman merkitys – Tamilien aseellisen vastarinnan oikeudellinen asema on otettava huomioon kahdella tasolla: (i) onko konflikti aseellinen konflikti? ja (ii) onko aseisiin turvautuminen laillista? – Mikä saaren konflikti "aseellinen konflikti" vai yksinkertaisesti "sisäinen häiriö"? - Hallitusten tunnustama aseellinen konflikti - YK:n ihmisoikeustoimikunnan ja kansalaisjärjestöjen tunnustamat aseelliset selkkaukset Mikä Onko Sri Lankan turvautuminen aseisiin laillista? - Mikä konflikti kansainvälinen aseellinen konflikti? – Sri Lankan väite, jonka mukaan tamilien vastarinta oli "sisäinen levottomuus" ja "terrorismi", kiellettiin syyksi ja jätti huomiotta kansainvälisen oikeuden. Loppujen lopuksi tarve mennä pidemmälle lakia ja käsittelevät perustavanlaatuisempia moraalin ja inhimillisyyden kysymyksiä
_______________________________________________________________
esittely
Vuonna 1948 julistetun ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen johdanto-osa:
"Silloin kun on olennaista, jos ihmistä ei pakoteta viimeisenä keinona kapinaan tyranniaa ja sortoa vastaan, ihmisoikeuksia tulee suojella oikeusvaltion avulla."
Tuota julistusta seuraavina vuosina monet ihmiset ovat olleet pakotettuja kapinoimaan tyranniaa ja sortoa vastaan, ja aseelliset selkkaukset ovat lisääntyneet kaikkialla maailmassa. Ja näyttää siltä, että sodan taito ei ole juurikaan muuttunut Sun Tzun ajoista, joka julisti yli tuhat vuotta sitten:
Kaikki sodankäynti perustuu petokseen.
Siten, kun pystymme hyökkäämään, meidän täytyy näyttää kyvyttömiltä;
kun käytämme voimiamme, meidän täytyy näyttää toimettomalta;
kun olemme lähellä, meidän on saatava vihollinen uskomaan, että olemme kaukana;
kun olemme kaukana, meidän on saatava hänet uskomaan, että olemme lähellä.
Pidä syöttejä houkutellaksesi vihollisen.
Teeskentele epäjärjestystä ja murskaa hänet.
Näitä voittoon johtavia sotilaallisia laitteita ei saa paljastaa etukäteen.
Taistelun häviävä kenraali tekee vain vähän laskelmia etukäteen.
Siten monet laskelmat johtavat voittoon ja harvat laskelmat tappioon: kuinka paljon enemmän ei laskelmia ollenkaan!
Huomioimalla tähän kohtaan voin ennakoida, kuka todennäköisesti voittaa tai häviää.
Oikeudellisen aseman merkitys
Oli miten oli, lopulta avaruushallintoa vastaan suunnatun kapinan onnistuminen mitataan sillä, kuinka laajalti se turvaa kansainvälisen tunnustuksen. Asia esitettiin hieman varovaisemmin Bergenin konferenssissa Sri Lankan ja Tamil Eelamin konfliktista in 1996:
"Kaikissa sisällissotatilanteissa hallituksella on suuri etu siinä mielessä, että sillä on muodollinen ja ainakin alkuperäinen monopoli kansainväliseen tunnustamiseen. Hallituksen haastamiseksi kapinaliikkeen on täytettävä osa asema- ja asemakuilusta ja kansainvälinen pääsy."
Herää kysymys: mikä on hallituksen "muodollinen ja ainakin alkuperäinen monopoli kansainväliseen tunnustamiseen"? On turhaa teeskennellä, että kansainvälistä tunnustamista eivät määritä geopoliittiset ja strategiset näkökohdat.
Sanoi, että myös poliittisten johtajien on toimittava (tai ainakin nähtävä toimivan) kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Oikeusvaltio on kaikkien poliittisten johtajien julistettu tavoite – poikkeuksetta. Tällä tavoin he pyrkivät saamaan laaja-alaista tukea toiminnalleen sekä omassa maassaan että sen ulkopuolella. Demokratian on vaalittava liberaalia perustaansa, jos se haluaa menestyä evolutionaarisen (evoluutioteorian vastakohtana) muutoksen puolesta. Ja juuri tässä aseellisen taistelun oikeudellinen asema saa erityisen merkityksen.
Jälleen, Vietnamin ja Algerin opetuksia ei ole menetetty hallituksilta, jotka eivät onnistuneet tukahduttamaan vapautusliikkeitä, vaikka he ovat turvautuneet ylivoimaisiin aseisiin ja resursseihin. Michael Schubert kirjoittamassa "Vapautusliikkeistä ja kansojen oikeuksista" huomautti
"Ranskalainen esikuntapäällikkö Andre Beaufre kirjoitti omasta kokemuksestaan Algeriassa ja Vietnamissa vuoden 1973 saksankielisessä kirjassaan "Die Revolutionierung des Kriegsbildes":
"Dekolonisaatiosotien yllättävä menestys voidaan selittää vain seuraavalla: Heikot näyttävät voittavan vahvat, mutta itse asiassa juuri päinvastoin oli totta moraalisesta näkökulmasta, mikä johtaa meidät siihen johtopäätökseen, että rajoitetut sodat ovat ensisijaisesti taisteli moraalin alalla. (s. 34)
Jotta… valtiot voisivat nopeasti ja tehokkaasti pyyhkiä pois "kapinan", joka saattaa riistäytyä käsistä teknisestä paremmuudesta huolimatta (lue: paremmat aseet) joukkoliikkeen poliittisten ja moraalisten vakaumusten vuoksi, on tarpeen tehdä kattavat analyysit ajoissa ja ryhtyä tehokkaisiin toimiin psykologisella areenalla. Ei siis ole sattumaa, että sotilas- ja poliisipiirit näyttävät painottavan "psykologisen sodankäynnin" etuja.
Siitä lähtien, kun Yhdysvaltain puolustusministeriö järjesti kaikkien aikojen ensimmäisen World Wide Psyops -konferenssin vuonna 1963 ja Naton ensimmäisen puolustuspsykologian symposiumin Pariisissa vuonna 1960, monet Naton johtajat ja useat tutkijat ovat työskennelleet psykologisten kapinantorjuntamenetelmien parissa (vrt. P. Watsonin yksityiskohtaiset raportit ja analyysit, Psycho-War: Possibilities, Power, And The Misuse Of Military Psychology, Frankfurt 1985, s. 25ff.).
Tämän puolustuslähestymistavan keskeinen tavoite on tuhota kapinallisen liikkeen moraali jo varhaisessa vaiheessa, häpäistä se ja tuhota se tukahduttavilla keinoilla, kuten pitkillä eristysvankeuksilla vankiloissa, estäen näin alkamasta joukkoliikettä, joka voi olla vaikeaa. hallita tavanomaisin keinoin.
Kapinallisten herjaaminen "terroristeiksi" ja heidän rankaiseminen - siten huomioimatta ihmisten oikeuksia sodassa - on erityisen hyödyllinen keino."
Ei ole sattumaa, että esimerkiksi Sri Lanka ja valtiot, jotka haluavat turvata vanhojen siirtomaahallittajien asettamien aluerajojen status quon, ovat päättäneet luokitella Tamil Eelamin vapautustiikerit "terroristijärjestöksi" ja kieltää sen. tamilien vastarintaliikkeelle sen legitimiteetin, jonka kansainvälinen oikeus saattaisi muutoin myöntää.
International Alert -toimittajan Eduardo Marinon vuonna 1987 ilmaisemat näkemykset pätevät edelleenkin:
"Tamilisissille luonnehdittaessa voidaan todeta, että jos terroristeiksi kutsutaan niitä, jotka ovat turvautuneet terroritekoihin, niin jokaista, joka on tehnyt niin, pitäisi kutsua terroristiksi. On yksinkertaisesti epärehellistä rajoittaa termin käyttöä - kuten jotkut sanomalehdet ja poliitikot pääosin Colombossa tekevät – tamilisissit, mutta vaikenevat kymmenistä singalilaisyhteisön upseereista ja sadoista sotilaista ja poliiseista, joiden teot on vuosien varrella hyvin dokumentoitu."
Näyttää siltä, että "joidenkin sanomalehtien ja poliitikkojen epärehellisyys pääasiassa Colombossa" Myös levinnyt myös kansainvälisen yhteisön osiin. se on siksi Ei ole aivan tärkeää, että tamilien aseellisen taistelun oikeudellista asemaa tarkasteltaisiin reilulla ja avoimella tavalla propagandistisesta retoriikasta riisumatta.
Tamilien aseellisen vastarinnan oikeudellinen asema on otettava huomioon kahdella tasolla
Tamilien aseellisen vastarinnan laillista asemaa on tarkasteltava kahdella tasolla.
1. Onko saaren konflikti vuoden 1949 Geneven yleissopimuksissa ja lisäpöytäkirjoissa tarkoitettu "aseellinen selkkaus"?
2. Onko Sri Lankan turvautuminen aseisiin laillista vai onko tamilien turvautuminen aseisiin laillista?
On tärkeää ymmärtää, että nämä kaksi kysymystä ovat erillisiä.
Jos konflikti on "aseellinen konflikti", sovelletaan Geneven yleissopimuksia ja aseellisiin konflikteihin liittyvää humanitaarista oikeutta. Asia ei kuitenkaan lopu tähän.
Geneven sopimukset ja aseellisten selkkausten humanitaarinen laki säännellä tapaa, jolla aseellisen selkkauksen osapuolten tulee käyttäytyä. Geneven yleissopimukset koskevat aseellisten konfliktien "inhimillistämistä".
Aseellisen selkkauksen olemassaolo, johon sovelletaan Geneven yleissopimuksia, ei johda siihen, että jommankumman konfliktin osapuolen turvautuminen aseisiin olisi välttämättä laillista.
Toisin sanoen se, että LTTE on taistelija aseellisessa selkkauksessa, ei johda tarpeelliseen tulokseen, jotta sen turvautuminen aseisiin olisi laillista. Loppujen lopuksi, jos asia olisi toisin, se, että Sri Lanka on aseellisen konfliktin taistelija, tekisi Sri Lankan turvautumisesta aseisiin laillista.
Kysymys siitä, onko aseellisen konfliktin jommankumman osapuolen turvautuminen aseisiin laillista vai ei, kuuluu yleisen kansainvälisen oikeuden piiriin.
Sri Lanka väittää, että sen asevoimien käyttö on laillista, koska sen tarkoituksena on turvata olemassa olevan valtion alueellinen koskemattomuus. Tamil Eelamin Liberation Tigers väittää, että heidän taistelunsa on taistelua itsemääräämisoikeudesta ja että Sri Lankan voimankäyttö itsemääräämistaistelun tukahduttamiseksi on laitonta.
Kansainvälisen oikeuden kaksi periaatetta, eli olemassa olevan valtion oikeus turvata alueellinen koskemattomuutensa ja kansan itsemääräämisoikeus, voivat ensisilmäyksellä vaikuttaa yhteensopimattomilta, jos "kansat" ovat olemassa olevan valtion aluerajojen sisällä. , puolustavat itsemääräämisoikeuttaan. Kysymys ei tosin ole vaivaton – mutta se on kysymys, jota ei voida välttää – ja siihen on puututtava.
Kysymyksessä on useita kerroksia. Ensinnäkin on selvitettävä, ovatko Tamil Eelamin kansa "kansaa", jolla on itsemääräämisoikeus. Toiseksi, jos he ovat sellaisia "kansoja", onko Sri Lankan kieltäytyminen tunnustamasta heidän itsemääräämisoikeuttaan ja Sri Lankan turvautua asevoimat tukemaan kieltäytymistä, YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden pakottavien normien rikkomista?
Onko valtion oikeus turvata alueellinen koskemattomuutensa rajoittamaton vai onko se riippuvainen siitä, että valtio on tunnustanut rajoissaan olevien "kansojen" demokraattisen itsemääräämisoikeuden?
Jos demokratia tarkoittaa kansan valtaa, kansan ja kansan valtaa, niin tervejärki (ja laki) saattaa vihjata, että se seuraa myös ettei kukaan voi hallita toista. Valtio, joka kieltää itsemääräämisoikeuden aluerajojensa sisällä olevilta "kansoilta", voi olla asemassa ei eroa vanhasta siirtomaahallituksesta, joka kielsi hallitsijan valloittaman "kansan" itsemääräämisoikeuden.
Mikä saaren konflikti "aseellinen konflikti" Geneven yleissopimuksissa vai yksinkertaisesti "sisäinen levottomuus"?
Siirrytään nyt ensimmäiseen kysymykseen. Onko saaren konflikti "aseellinen konflikti" vai onko se vain "sisäinen häiriö"?
Pöytäkirjan II 1.1 artiklan XNUMX kohdassa määrätään, että ristiriidat
"jotka tapahtuvat korkean sopimuspuolen alueella sen asevoimien ja toisinajattelevien asevoimien tai muiden järjestäytyneiden asevoimien tai muiden järjestäytyneiden aseellisten ryhmien välillä, jotka vastuullisen komennon alaisina valvovat sen alueen osaa, jotta ne voivat suorittaa jatkuvaa ja yhtenäistä toimintaa sotilasoperaatioita ja tämän pöytäkirjan täytäntöönpanoa"
ovat vuoden 1949 Geneven yleissopimusten II pöytäkirjan kattamia aseellisia selkkauksia.
LTTE on järjestäytynyt aseellinen ryhmä, joka on vastuullisen komennon alaisuudessa ja joka valvoo Sri Lankan saaren osaa, jotta se voi "suorittaa jatkuvia ja yhteisiä sotilasoperaatioita".
Näiden tosiseikkojen perusteella vaikuttaisi itsestään selvältä, että Sri Lankan ja LTTE:n välinen konflikti on Geneven yleissopimusten mukainen aseellinen konflikti.
Vuoden 1.2 Geneven yleissopimusten II pöytäkirjan 1949 artiklassa määrätään, että
"Pöytäkirjaa ei sovelleta tilanteisiin, joissa esiintyy sisäisiä levottomuuksia ja jännitteitä, kuten mellakoita, yksittäisiä ja satunnaisia väkivallantekoja ja muita samankaltaisia tekoja, jotka eivät ole aseellisia selkkauksia"
Jälleen näyttäisi itsestään selvältä, että konflikti Sri Lankan saarella, joka on tosin pidennettyä yli 15 vuoden ajanjaksoa voidaan tuskin kuvailla mellakoiksi tai yksittäisten ja satunnaisten väkivallantekojen sarjaksi.
Lontoon Kings Collegen kansainvälisen oikeuden professorin Rein Mullersonin sanat eivät kuitenkaan ole merkityksettömiä:
"…(A) vaikea kysymys liittyy kynnykseen, jonka ylittyessä sisäinen konflikti voidaan katsoa sellaisenaan eikä pelkkäksi levottomukseksi, jännitteeksi, mellakoksi tai muuksi väkivallaksi, joka ei ulotu aseellisen selkkauksen ulottuvuuksiin. Niiden hallitusten silmissä, jotka taistelevat vastaan kapinalliset tai kapinalliset viimeksi mainitut ovat käytännössä aina tavallisia rikollisia. Siksi hallitukset eivät usein ymmärrä, että kyseessä on sisäinen aseellinen konflikti, joka johtaa tiettyjen kansainvälisten humanitaaristen normien soveltamiseen. Varmasti Venäjän tai Sri Lankan lain valossa Tšetšenian kapinalliset, ja tamilitiikereitä pidetään rikollisina omilla alueillaan. Eikä nämä oikeusjärjestelmät ole siinä mielessä ainutlaatuisia. Kaikki valtiot kriminalisoivat teot, joiden tarkoituksena on kaataa olemassa olevat hallitukset väkisin. Monet näistä vapaustaistelijaista ovat myös kansainvälisen oikeuden rikollisia. Panttivanki joidenkin heistä käyttämät ryöstö- ja terroritaktiikat ovat selvästi kansainvälisen oikeuden vastaisia. Jos kansainvälinen humanitaarinen oikeus ulottaa suojansa niihin, se myös velvoittaa heidät noudattamaan sen vaatimuksia..." - Rein Mullerson, kansainvälisen oikeuden professori, Kings College, Lontoo, Journal of Armed Conflict, osa 2, numero 2, joulukuu 1997
Hallitukset ovat tunnustaneet aseellisen konfliktin
Sri Lankan saaren konfliktin tapauksessa aseellisen konfliktin olemassaolo on itse asiassa (tosin satunnaisesti) saanut tunnustuksen Intian, Sri Lankan ja Yhdysvaltojen hallituksilta.
Vuonna 1985 Intian hallitus tunnusti aseellisen konfliktin olemassaolon, neuvotteli tulitauosta ja sponsoroi neuvotteluja Bhutanin Thimpussa tamilitaistelijoiden ja erityisesti nimitetyn Sri Lankan hallituksen ministerin välillä.
Lisäksi Intian pääministerin ja Sri Lankan presidentin heinäkuussa 1987 allekirjoittamassa Indo Sri Lankan sopimuksessa tamilien militanttiliike tunnustettiin "taistelijoiksi" aseellisessa selkkauksessa.
Ja vuosina 1989–90 Sri Lankan hallitus tunnusti aseellisen selkkauksen olemassaolon, kun se teki tulitaukosopimuksen Tamil Eelamin Liberation Tigers -järjestön kanssa ja aloitti sen jälkeen suoria neuvotteluja taistelijoiden kanssa.
Jälleen vuonna 1995 Sri Lankan hallitus tunnusti aseellisen konfliktin olemassaolon, solmi vihollisuuksien lopettamissopimuksen Tamil Eelamin vapautustiikereiden kanssa ja otti heidät mukaan suoriin keskusteluihin.
Huhtikuussa 1997 Yhdysvaltojen hallitus tunnusti kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sovellettavuuden saaren konfliktiin:
".. Olemme... huolestuneita (Sri Lankan) asevoimien ja LTTE-kapinallisten jatkuvasta epäonnistumisesta vangita sotavankeja, jotka vastaavat konfliktin laajuutta, koska se viittaa siihen, että molemmat osapuolet ovat hyväksyneet "take-no" Siksi kehotamme hallitusta ja LTTE:tä noudattamaan kansainvälisiä humanitaarisia normeja." – YK:n ihmisoikeustoimikunnan YK:n valtuuskunnan päällikön puheenvuoro – Esityslistan kohta "Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien loukkaaminen missä tahansa osassa maailmaa" – 10. huhtikuuta 1997
Helmikuussa 1999 Yhdysvaltain ulkoministeriö "Sri Lankan maaraportti ihmisoikeuskäytännöistä vuodelle 1998" vahvisti tätä näkemystä tarkastelemalla erillisessä jaksossa humanitaarisen oikeuden loukkauksia sisäisessä konfliktissa saaren tilanteen suhteen. .
Helmikuussa 2002 kansainvälinen yhteisö tunnusti Norjan tukeman tulitaukosopimuksen, jossa määrättiin rajatuista valvontalinjoista Sri Lankalle ja LTTE:lle.
Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeustoimikunnan ja valtioista riippumattomien järjestöjen tunnustama aseellisen konfliktin olemassaolo
Jälleen useiden viime vuosien aikana YK:n ihmisoikeustoimikunnan ja vähemmistöjen suojelun alakomitean istunnoissa on annettu useita julkisia lausuntoja, joissa tunnustetaan aseellisen konfliktin olemassaolo saarella ja sääntöjen sovellettavuus. humanitaarisesta oikeudesta konfliktiin.
YK:n ihmisoikeustoimikunta tunnusti 12. helmikuuta 1987 yksimielisesti hyväksytyssä merkittävässä päätöslauselmassa humanitaarisen oikeuden yleisesti hyväksyttyjen sääntöjen soveltamisen saaren aseelliseen selkkaukseen.
YK:n ihmisoikeuskomissio kehotti Sri Lankaa "tiivistämään yhteistyötään Punaisen Ristin kansainvälisen komitean kanssa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden levittämisen ja edistämisen alalla" ja kehotti "Sri Lankan hallitusta suhtautumaan tarjoukseen myönteisesti. Kansainvälisen Punaisen Ristin komitean palveluista huolehtiakseen humanitaaristen normien suojelemisesta, mukaan lukien avun ja suojelun tarjoaminen kaikkien asianomaisten osapuolten uhreille.
Vuotta myöhemmin elokuussa 1988 valtiosta riippumaton järjestö Human Rights Advocates julisti YK:n syrjinnän ehkäisemisen ja vähemmistöjen suojelun alakomiteassa:
"… herra puheenjohtaja, ihmisoikeuksien puolustajat kehottaa kunnioittavasti alitoimikuntaa tässä istunnossa … kehottamaan Sri Lankan hallitusta sallimaan Punaisen Ristin kansainvälisen komitean hoitaa tehtävänsä, mukaan lukien avun ja suojelun tarjoaminen kaikkien syytösten uhreille laittomista murhista, katoamisista, kidutuksista ja laittomista pidätyksistä…”
Viisi vuotta myöhemmin, helmikuussa 1992, YK:n ihmisoikeuskomission puheenjohtaja toisti, että "kaikkien osapuolten on kunnioitettava täysin yleisesti hyväksyttyjä humanitaarisen oikeuden sääntöjä" – sääntöjä, joita sovelletaan aseellisiin selkkauksiin.
22. elokuuta 1990 17 valtioista riippumatonta järjestöä julisti YK:n syrjinnän ehkäisemistä ja vähemmistöjen suojelua käsittelevässä alakomiteassa antamassaan yhteisessä lausunnossa:
"Viime kuukausina Sri Lankan hallitus aseellisen konfliktin Tamil Eelamin vapautustiikereitä vastaan on osallistunut tamiliväestön ilmapommituksiin ja että sadat tamilit ovat "kadonneet" niiltä Sri Lankan hallinnassa olevilta alueilta. Sri Lankan armeija osallistuu myös armeijaan
ZNetwork rahoitetaan yksinomaan lukijoidensa anteliaisuudesta.
Lahjoita