Mitä tarvitaan ydinpainajaisen lopettamiseksi, joka on vallannut maailmaa vuoden 1945 atomipommitusten jälkeen?
Joksikin aikaa tuo painajainen näytti laantuneen, vastauksena kansan massiiviseen vastustukseen Ydinsodan vuoksi hallitukset päätyivät allekirjoittamaan ydinaseiden valvonta- ja aseriisuntasopimuksia. Jopa aiemmin haukkamainen hallitus virkamiehet julistivat että "ydinsotaa ei voida voittaa ja sitä ei tule koskaan taistella".
Viime vuosikymmeninä ydinasevaltiot ovat kuitenkin tehneet romutettiin ydinaseiden valvonta- ja aseriisuntasopimukset, alkoi massiivinen ydinasearsenaalinsa parantamiseen ja laajentamiseenja uhannut julkisesti muita maita ydinsodalla. Atomitieteilijöiden tiedotteet, joka on arvioinut ydintilannetta vuodesta 1946, on kääntänyt "Tuomiopäiväkellonsa" kädet 90 sekuntia keskiyöhön, sen historian vaarallisin ympäristö.
Miksi tämä uusi flirttailu ydin-Armageddonin kanssa on tapahtunut?
Yksi syy ydinvoiman herättämiseen on se, että itsenäisten ja riitauttavien kansakuntien maailmassa hallitukset kääntyvät luonnollisesti aseistautumaan tehokkaimmilla saatavilla olevilla aseilla ja joskus sotaan. Näin ollen 1980-luvun maailmanlaajuisen ydinaseriisuntakampanjan taantuessa hallitukset ovat tunteneet olonsa vapaammiksi ryhtyä luontaisiin taipumuksiisi.
Toinen, vähemmän ilmeinen syy on se, että liike ja valtion virkamiehet ovat lakanneet ajattelemasta järjestelmällisesti. Tai toisin sanoen, he ovat unohtaneet, että kansainvälisten ydinaseiden tukemisen moottorina on kansainvälinen anarkia.
1940-luvun lopulla, Pommin vastaisen kampanjan ensimmäisen aallon aikana liike tunnusti, että ydinaseet kasvoivat vuosisatoja kestäneistä kansojen välisistä konflikteista. Tämän seurauksena miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, järkyttyneenä vuoden 1945 atomipommituksista, kokoontuivat iskulauseen "One World or None" ympärille.
Yhdysvalloissa Norman Cousins, lehden nuori toimittaja Lauantain kirjallisuuskatsaus, istui Hiroshiman tuhoiltana ja kirjoitti pitkän pääkirjoituksen "Modern Man Is Obsolete". Hän huomautti, että "maailmanhallituksen tarve oli selvä jo kauan ennen 6. elokuuta 1945", mutta atomipommitukset "nostivat tarpeen sellaisiksi mitoiksi, ettei sitä voida enää jättää huomiotta".
Cousinsista tuli tärkeä kirjailija, puhuja ja varainkeruu asian hyväksi, ja hän muutti pääkirjoituksen kirjaksi, joka käytiin läpi 14 painosta, ilmestyi seitsemällä kielellä ja jonka levikki Yhdysvalloissa oli seitsemän miljoonaa kappaletta. Hänestä tuli myös johtaja uudessa, nopeasti kasvavassa organisaatiossa, United World Federalistsissa, jolla oli vuoden 1949 puoliväliin mennessä 720 osastoa ja lähes 50,000 XNUMX jäsentä.
Atomipommitukset saivat aikaan samanlaisen vastauksen kaikkialla maailmassa. Atomitutkijat, jotka olivat kauhuissaan maailmanlaajuisen tuhon mahdollisuudesta, julkaisivat kirjan nimeltä Yksi maailma tai ei mitään, järjesti kansainvälisiä ydinvoiman vastaisia kampanjoita tutkijoiden keskuudessa ja painotti maailmanlaajuisen ratkaisun tarvetta ydinongelmaan. Monista, kuten Albert Einsteinista, tuli huomattavia maailman federalisteja tai esim Robert Oppenheimer, piti ydinaseiden kansainvälistä valvontaa tehtävänä, joka edellytti ylivoimaista kansallista suvereniteettia.
- ydinvoiman vastainen kansannousu 1940-luvun lopulla sillä oli jonkin verran vaikutusta yleiseen politiikkaan. Suurhallitukset, jotka olivat aiemmin innostuneet ydinaseista, nousivat epäselväksi niiden kehittämisestä ja käytöstä. Itse asiassa Baruch-suunnitelman, maailman ensimmäisen vakavan ydinaseriisuntaehdotuksen, ilmestyminen johtui paljon sodanjälkeisestä kiihotuksesta.
Siitä huolimatta, kylmän sodan puhjetessa suurvaltojen virkamiehet hylkäsivät Einsteinin ja muiden aktivistien kannattaman uuden ajattelutavan kansojen välisistä suhteista. Sen sijaan, että he olisivat järjestäneet uudelleen kansainväliset suhteet vastatakseen pommin ennennäkemättömästä vaarasta, he ottavat käyttöön pommin. perinteiseen kansainväliseen konfliktiin. Tuloksena oli ydinasekilpailu ja kasvava tunne siitä, että agitaatio kansainvälisen järjestyksen muuttamisesta oli parhaimmillaan naiivia tai pahimmillaan kumouksellista.
Nämä kaventuneet poliittiset horisontit tarkoittivat sitä, että kun ydinvoiman vastainen liike elpyi 1950-luvun lopullas, se puolusti suppeampia tavoitteita alkaen vaatimuksesta lopettaa ydinkokeet. Ja tämä tavoite osoittautui saavutettavaksi ainakin osittain, koska ilmakehän ydinkokeiden keskeyttäminen ei estänyt vakavasti suurvaltoja, jotka saattoivat siirtää kokeita maan alle ja siten jatkavat ydinasearsenaalinsa parantamista. Tuloksena oli maailman ensimmäinen ydinasevalvontasopimus, osittainen testikieltosopimus vuonna 1963.
Tosin kieltopommiliikkeet syntyivät myös monissa maissa. Mutta vaikka niitä joskus johtivat pitkäaikaiset maailmanhallituksen kannattajat, mukaan lukien Norman Cousins (Amerikan tervettä ydinpolitiikkaa käsittelevän kansallisen komitean puheenjohtaja) ja Bertrand Russell ( Britannian ydinaseriisuntakampanjan puheenjohtaja), hekin keskittyivät aseisiin kansainvälisen järjestelmän uudistamisen sijaan. Tuloksena oli ydinasevalvontasopimusten tervetullut nousu 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa, mikä hiljensi aktivistien pelot ja johti liikkeen taantumiseen.
Kun kylmä sota heräsi 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa, niin myös raivostuneen ydinvoiman vastaisen kampanjan. Tämä ydinaseriisuntaliikkeen kolmas aalto osoittautuikin kaikkien aikojen suurimmaksi ja menestyneimmäksi, sillä se varmisti ydinarsenaalien huomattavan vähentämisen ja vähensi merkittävästi ydinsodan vaaraa.
Kaikista tuon aikakauden tärkeimmistä toimijoista kuitenkin vain Mihail Gorbatšov näytti olevan valmis siirtyä aseiden leikkauksia pidemmälle uuden kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän kehittämisen puolesta. Mutta Neuvostoliiton hajoamisen myötä Gorbatšov pyyhkäistiin vallasta. Ja viime vuosikymmeninä kasvavat kansainväliset jännitteet ovat pyyhkäiseneet pois myös ydinvoiman vastaisen kampanjan kovalla työllä saavutetut voitot.
Vaikka nämä voitot olivatkin katoavia, ne olivat tärkeitä heille auttoi maailmaa välttämään ydinsodan samalla kun sille annetaan aikaa ponnistella kohti ydinaseetonta tulevaisuutta.
Mutta tämä historia viittaa myös siihen, että selviytymistaistelussa ydinajalla ei voida välttää kansojen jatkuvan anarkian kohtaamista. Kun otetaan huomioon nykyisten kansainvälisten kriisiemme vakavuus ja niiden aiheuttama lisääntyvä ydinuha, on todellakin tullut aika tarkastella uudelleen unohdettua kysymystä kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän vahvistamisesta.
Dr. Lawrence Wittner, syndikoitu PeaceVoice, on historian emeritusprofessori SUNY: ssä / Albanyssä ja kirjailija Pommin kohtaaminen (Stanford University Press).
ZNetwork rahoitetaan yksinomaan lukijoidensa anteliaisuudesta.
Lahjoita