Onko mahdollista pakottaa kokonaista kansaa alistumaan vieraan miehitykseen nälkiintymällä?

Se on kieltämättä mielenkiintoinen kysymys. Todellakin niin mielenkiintoista, että Israelin ja Yhdysvaltojen hallitukset tiiviissä yhteistyössä Euroopan kanssa ovat nyt mukana tiukassa tieteellisessä kokeessa saadakseen lopullisen vastauksen.

Kokeen laboratorio on Gazan kaista, ja marsuja ovat siellä asuvat miljoona ja neljäsosa palestiinalaisista.

Vaadittujen tieteellisten standardien täyttämiseksi oli ennen kaikkea tarpeen valmistella laboratorio.

Se tehtiin seuraavalla tavalla: Ensin Ariel Sharon repi juurineen sinne juuttuneet israelilaiset siirtokunnat. Loppujen lopuksi et voi tehdä kunnollista koetta laboratoriossa liikkuvien lemmikkien kanssa. Se tehtiin "päättäväisesti ja herkästi", kyyneleet valuivat kuin vesi, sotilaat suutelivat ja syleilivät häädettyjä uudisasukkaita, ja taas osoitti, että Israelin armeija on maailman kaunein.

Kun laboratorio oli puhdistettu, seuraava vaihe saattoi alkaa: kaikki sisään- ja uloskäynnit suljettiin hermeettisesti, jotta ulkomaailmasta poistuisi häiritsevät vaikutteet. Se tehtiin ilman vaikeuksia. Peräkkäiset Israelin hallitukset ovat estäneet sataman rakentamisen Gazaan, ja Israelin laivasto huolehtii siitä, ettei yksikään alus lähesty rantaa. Oslon päivinä rakennettu upea kansainvälinen lentokenttä pommitettiin ja suljettiin. Koko Strip suljettiin erittäin tehokkaalla aidalla, ja vain muutama ylityspaikka oli jäljellä, kaikki paitsi yksi Israelin armeijan hallinnassa.

Ainoa yhteys ulkomaailmaan säilyi: Rafahin rajanylityspaikka Egyptiin. Sitä ei voitu vain sinetöidä, koska se olisi paljastanut Egyptin hallinnon yhteistyökumppanina Israelin kanssa. Hienostunut ratkaisu löytyi: Israelin armeija poistui ylityksestä ja luovutti sen kansainväliselle valvontaryhmälle. Sen jäsenet ovat mukavia tyyppejä, täynnä hyviä aikomuksia, mutta käytännössä he ovat täysin riippuvaisia ​​Israelin armeijasta, joka valvoo ylitystä läheisestä valvomosta. Kansainväliset valvojat asuvat israelilaisessa kibbutsissa ja pääsevät rajanylitykseen vain Israelin suostumuksella.

Joten kaikki oli valmista kokeilua varten.

SIGNAALI sen alkamisesta annettiin sen jälkeen, kun palestiinalaiset olivat pitäneet tahrattoman demokraattiset vaalit entisen presidentin Jimmy Carterin valvonnassa. George Bush oli innostunut: hänen näkemyksensä demokratian tuomisesta Lähi-itään oli toteutumassa.

Mutta palestiinalaiset epäonnistuivat kokeessa. Sen sijaan, että olisivat valinneet "hyviä arabeja", Yhdysvaltojen kannattajia, he äänestivät erittäin huonoja arabeja, Allahin kannattajia. Bush tunsi olevansa loukattu. Mutta Israelin hallitus oli innostunut: Hamasin voiton jälkeen amerikkalaiset ja eurooppalaiset olivat valmiita osallistumaan kokeiluun. Se voisi alkaa:

Yhdysvallat ja Euroopan unioni ilmoittivat lopettavansa kaikki lahjoitukset palestiinalaishallinnolle, koska se oli "terroristien hallinnassa". Samanaikaisesti Israelin hallitus katkaisi rahavirran.

Tämän merkityksen ymmärtämiseksi: "Pariisin pöytäkirjan" (Oslon sopimuksen taloudellinen liite) mukaan Palestiinan talous on osa Israelin tullijärjestelmää. Tämä tarkoittaa, että Israel kerää tullit kaikista tavaroista, jotka kulkevat Israelin kautta palestiinalaisalueille – itse asiassa ei ole muuta reittiä. Lihavan palkkion vähentämisen jälkeen Israel on velvollinen luovuttamaan rahat palestiinalaishallinnolle.

Kun Israelin hallitus kieltäytyy välittämästä tätä palestiinalaisille kuuluvaa rahaa, se on yksinkertaisesti sanottuna ryöstöä päivänvalossa. Mutta kun joku ryöstää "terroristit", kuka valittaa?

Palestiinalaishallinto – sekä Länsirannalla että Gazan kaistalla – tarvitsee näitä rahaa kuin ilmaa hengittämiseen. Tämä seikka vaatii myös selitystä: 19 vuoden aikana, jolloin Jordania miehitti Länsirannan ja Egypti Gazan kaistaa, vuosina 1948–1967, sinne ei rakennettu yhtään tärkeää tehdasta. Jordanialaiset halusivat kaiken taloudellisen toiminnan tapahtuvan varsinaisessa Jordaniassa, joen itäpuolella, ja egyptiläiset laiminlyöivät kaistan kokonaan.

Sitten tuli Israelin miehitys, ja tilanne paheni entisestään. Miehitetyistä alueista tuli Israelin teollisuuden vankimarkkinat, ja sotilashallitus esti minkään sellaisen yrityksen perustamisen, joka voisi mahdollisesti kilpailla israelilaisen kanssa.

Palestiinalaiset työläiset pakotettiin työskentelemään Israelissa nälkäpalkoilla (Israelilaisten standardien mukaan). Näistä Israelin hallitus vähensi kaikki israelilaisilta työntekijöiltä perityt sosiaalimaksut ilman, että palestiinalaiset työläiset saisivat sosiaalietuja. Näin hallitus ryösti näiltä hyväksikäytetyiltä työntekijöiltä kymmeniä miljardeja dollareita, jotka katosivat jotenkin hallituksen pohjattomaan tynnyriin.

Kun intifada puhkesi, Israelin teollisuus- ja maatalouskapteenit huomasivat, että oli mahdollista tulla toimeen ilman palestiinalaisia ​​työläisiä. Itse asiassa se oli vielä kannattavampaa. Thaimaasta, Romaniasta ja muista köyhistä maista tuodut työntekijät olivat valmiita työskentelemään vieläkin pienemmällä palkalla ja orjuuden rajalla. Palestiinalaiset työläiset menettivät työpaikkansa.

Tämä oli tilanne kokeilun alussa: Palestiinan infrastruktuuri tuhoutui, käytännössä ei tuotantovälineitä, ei työtä työntekijöille. Kaiken kaikkiaan ihanteelliset puitteet suurelle "nälkäkokeilulle".

TÄYTÄNTÖÖNPANO alkoi, kuten mainittiin, maksujen keskeyttämisellä.

Gazan ja Egyptin välinen väylä suljettiin käytännössä. Kerran muutaman päivän tai viikon välein se avattiin muutamaksi tunniksi ulkonäön vuoksi, jotta jotkut sairaat ja kuolleet tai kuolevaiset pääsisivät kotiin tai pääsisivät Egyptin sairaaloihin.

Stripin ja Israelin väliset rajanylityspaikat suljettiin "kiireellisistä turvallisuussyistä". Aina, oikealla hetkellä, ilmestyi "varoitukset välittömästä terrori-iskusta". Vientiin tarkoitetut palestiinalaiset maataloustuotteet mätänevät rajanylityspaikalla. Lääkkeet ja elintarvikkeet eivät pääse sisään, paitsi silloin tällöin lyhyitä aikoja, myös esiintymisiä, aina kun joku tärkeä ulkomailla vastustaa. Sitten tulee uusi "kiireellinen turvavaroitus" ja tilanne on palannut normaaliksi.

Kuvan päätteeksi Israelin ilmavoimat pommittivat Stripin ainoaa voimalaitosta niin, että osan päivästä ei ole sähköä, ja myös veden syöttö (joka riippuu sähköpumpuista) pysähtyy. Edes kuumimpina päivinä, kun varjossa on yli 30 astetta, ei ole sähköä jääkaapeille, ilmastointiin, vesihuoltoon tai muihin tarpeisiin.

Länsirannalla, joka on paljon suurempi kuin Gazan alue (joka muodostaa vain 6 % miehitetyistä palestiinalaisalueista, mutta siellä on 40 % asukkaista), tilanne ei ole aivan niin epätoivoinen. Mutta Stripillä yli puolet väestöstä elää palestiinalaisten "köyhyysrajan" alapuolella, joka on tietysti hyvin, hyvin kaukana Israelin "köyhyysrajan" alapuolella. Monet Gazan asukkaat voivat vain haaveilla olevansa köyhinä läheisessä Israelin kaupungissa Sderotissa.

Mitä Israelin ja Yhdysvaltojen hallitukset yrittävät kertoa palestiinalaisille? Viesti on selvä: tulet nälän partaalle ja jopa sen yli, jos et antaudu. Sinun on erotettava Hamasin hallitus ja valittava Israelin ja Yhdysvaltojen hyväksymät ehdokkaat. Ja mikä tärkeintä: sinun täytyy olla tyytyväinen Palestiinan valtioon, joka koostuu useista erillisalueista, joista jokainen on täysin riippuvainen Israelin lempeistä armoista.

TÄNÄÄN tieteellisen kokeen johtajat pohtivat hämmentävää kysymystä: kuinka ihmeessä palestiinalaiset kestävät edelleen kaikesta huolimatta? Kaikkien sääntöjen mukaan ne olisi pitänyt rikota kauan sitten!

Joitakin rohkaisevia merkkejä todellakin on. Yleinen turhautumisen ja epätoivoisen ilmapiiri luo jännitteitä Hamasin ja Fatahin välille. Siellä täällä on puhjennut yhteenottoja, ihmisiä on kuollut ja haavoittunut, mutta joka tapauksessa rappeutuminen pysäytettiin ennen kuin siitä tuli sisällissota. Tuhannet piilossa olevat israelilaiset yhteistyökumppanit auttavat myös lietsomaan asioita. Mutta vastoin kaikkia odotuksia, vastus ei haihtunut. Jopa vangittua israelilaissotilasta ei ole vapautettu.

Yksi selityksistä liittyy palestiinalaisen yhteiskunnan rakenteeseen. Hamulah (laajennettu perhe) näyttelee siellä keskeistä roolia. Niin kauan kuin yksi henkilö perheestä on töissä, eivät myöskään omaiset kuole nälkään, vaikka aliravitsemus olisi laajalle levinnyt. Jokainen, jolla on tuloja, jakaa sen kaikkien veljiensä ja sisarensa, vanhempiensa, isovanhempiensa, serkkujensa ja heidän lastensa kanssa. Se on primitiivinen järjestelmä, mutta varsin tehokas sellaisissa olosuhteissa. Vaikuttaa siltä, ​​että kokeilun suunnittelijat eivät ottaneet tätä huomioon.

Prosessin nopeuttamiseksi Israelin armeijan koko voima on nyt jälleen käytössä tästä viikosta alkaen. Kolmen kuukauden ajan armeija oli kiireinen Libanonin toisen sodan parissa. Kävi ilmi, että viimeiset 39 vuotta pääasiassa siirtomaapoliisina työskennellyt armeija ei toimi kovin hyvin, kun se yhtäkkiä kohtaa koulutetun ja aseistetun vastustajan, joka pystyy taistelemaan. Hizbullah käytti tappavia panssarintorjunta-aseita panssaroituja joukkoja vastaan, ja raketteja satoi Pohjois-Israeliin. Armeija on kauan sitten unohtanut kuinka käsitellä tällaista vihollista. Eikä kampanja päättynyt hyvin.

Nyt armeija palaa sotaan, jonka se tietää. Stripillä olevilla palestiinalaisilla ei (vielä) ole tehokkaita panssarintorjunta-aseita, ja Qassam-raketit aiheuttavat vain vähän vahinkoa. Armeija voi taas käyttää tankkeja väestöä vastaan ​​esteettä. Ilmavoimat, jotka Libanonissa eivät uskaltaneet lähettää helikoptereita haavoittuneiden poistamiseen, voivat nyt vapaa-ajalla ampua ohjuksia ”etsittyjen henkilöiden”, heidän perheidensä ja naapureidensa koteja kohti. Jos viimeisen kolmen kuukauden aikana "vain" 100 palestiinalaista kuoli kuukaudessa, olemme nyt todistamassa kuolleiden ja haavoittuneiden palestiinalaisten määrän dramaattista kasvua.

Kuinka nälästä kärsivä väestö, jolla ei ole lääkkeitä ja laitteita alkuperäisiin sairaaloihinsa ja joka on alttiina hyökkäyksille maalta, mereltä ja ilmasta, voi kestää? Meneekö se rikki? Laskeutuuko se polvilleen ja anoeko armoa? Vai löytääkö se epäinhimillistä voimaa ja kestää kokeen?

Lyhyesti: Mitä ja kuinka paljon tarvitaan, jotta väestö antautuisi?

Kaikki kokeeseen osallistuvat tiedemiehet – Ehud Olmert ja Condoleezza Rice, Amir Peretz ja Angela Merkel, Dan Halutz ja George Bush, Nobelin rauhanpalkinnon saaja Shimon Peres puhumattakaan – ovat kumartuneita mikroskooppien yli ja odottavat vastausta, joka epäilemättä tulee olemaan tärkeä panos valtiotieteeseen.

Toivottavasti Nobel-komitea katsoo.

---