Erohkaistua kolmella miljoonalla kilpailijaansa vähemmällä äänellä saavutetun vaalivoiton ansiosta presidentti Trump valitsi Saudi-Arabian paikaksi luennoimaan Irania sen demokratian puutteesta. Sitten puhuessaan ihailevalle yleisölle, joista osa oli osallistunut epäonnistuneeseen CIA:n johtamaan sotilashankkeeseen, jonka tarkoituksena oli kaataa Fidel Castron hallitus vuonna 1961, hän mainitsi "Kuuban kansan vapauden" syynä sanktioiden uudelleen määräämiseen. Kuuban väestöä vastaan.
Ranskan nykyinen vaalisykli ei ehkä tuntunut yhtä oudolta kuin nämä kyseenalaiset demokratian juhlat, mutta se oli lähellä. Molemmat pääpuolueet valitsivat ehdokkaansa laajasti kiistellyissä esivaaleissa vain, jotta Emmanuel Macron tyrmäsi heidät ensimmäisellä kierroksella, joka kokosi yhteen tyhjiä lauseita, kauniita kuvia ja vankkaa mediatukea. Kun äänestäjät valitsivat Marine Le Penin, äärioikeistolaisen ehdokkaan, jota kaksi kolmasosaa ranskalaisista vihasi, Macronin ainoaksi vastustajaksi toisella kierroksella, hänen voittonsa oli varma. Tässä vaiheessa kaikki, mitä uusi presidentti tarvitsi "valmitakseen häntä hallitsemaan" oli parlamentaarinen enemmistö – suurin osa heistä oli tuntemattomia yhteiskunnan ylemmiltä tasoilta (ei ketään työväenluokkaa, 46 yritysjohtajaa), jotka ovat hänelle kaiken velkaa. Äänestysjärjestelmän ihmeen ansiosta Macronin uusliberaalia politiikkaa kannatti vain 44.02 % äänestäjistä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella (1), mutta Ranskan parlamentissa heitä kannattaa lähes 90 % kansanedustajista (2).
Koskaan Ranskan yleisen äänioikeuden historiassa näin pieni prosenttiosuus äänestäjistä ei ole äänestänyt parlamenttivaaleissa (yli 57 % pidättäytyi äänestämästä, kun se vuonna 16 oli 1978 %). Tämä säälittävä amerikkalaistyylinen äänestysosuus päätti lähes olemattoman kansallisen kampanjan, jota välittivät usein satunnaiset "skandaalit", huonolaatuiset Watergates, joita tiedotusvälineet käsittelivät loputtomiin ikään kuin kompensoivat Macronin antamista. Kun politiikka pelkistetään vertaileviin luetteloihin poliitikkojen pienistä synneistä, onko yllättävää, että kansanedustajilla on niin paljon tuoreita kasvoja? Ne voivat olla hyödyllinen tapa piristää järjestelmän vähemmän kuin loistavaa ulkonäköä, mutta ne eivät todennäköisesti haasta strategisia taloudellisia päätöksiä (3), jotka on luovutettu toimeenpanoviranomaisille ja Euroopan komissiolle.
Tarina ehdokkaasta, joka kaatui tajuttomaksi kampanjoinnissa, täytti median kolmeksi päiväksi kilpaillen uudelleen esiin nousseen yli 30 vuoden takaisen rikosjutun kanssa. Samaan aikaan EU-politiikkaa, Kreikan velkakriisiä, Ranskan hätätilaa ja Ranskan sotilaallista toimintaa Afrikassa ja Lähi-idässä tuskin mainittiin. Se, mitä Pierre Bourdieu kutsui "depolitisoinnin ja demobilisaation politiikaksi", on siis saavuttanut huomattavan voiton, mutta taistelu on vasta alkanut.
(1) Macronille ja François Fillonille annettujen äänten kokonaismäärä. Muut ehdokkaat olivat kaikki tuominneet uusliberalismin.
(2) Jotkut sosialistit aikovat myös olla "rakentavia" tässä suhteessa.
(3) Ks. Razmig Keucheyan ja Pierre Rimbert,Le Carnaval de l'Investigation', Le Monde diplomatique, Toukokuu 2013.
ZNetwork rahoitetaan yksinomaan lukijoidensa anteliaisuudesta.
Lahjoita