[Tämä artikkeli käsittelee Japanin poliittista maisemaa tärkeiden parlamenttivaalien jälkeen 11 heinäkuu 2004ja uuden poliittisen muodostelman syntymisen näkymät.
Heinäkuun vaaleissa puolet paikoista Japanin ylähuoneen kiistanalainen. Paikkojen absoluuttinen määrä oli kuitenkin pienempi kuin viime kerralla, johtuen kaksivaiheisen ohjelman valmistumisesta, joka leikkasi 10 paikkaa parlamentista. Tämä vähensi kokonaismäärän 242:een. Näistä 96 päätettiin suhteellisella edustuksella ja 146 valittiin 47 prefektuurin vaalipiiristä.
Vaaleja varjosti äänestäjien suuri välinpitämättömyys, ja kuten Yamaguchi artikkelissa käsittelee, se osoitti äänestäjien tyytymättömyyttä sellaisiin kysymyksiin kuin kansaneläkeohjelman uudistaminen ja pääministeri Koizumi Junichiron kehotus lähettää Japanin itsepuolustusjoukot (SDF) Irak tukee Yhdysvaltain johtamia monikansallisia joukkoja.
Julkaisemien lukujen mukaan Sisä- ja viestintäministeriön 12. heinäkuuta vaalipiirien äänestysprosentti näissä vaaleissa oli vain 56.57 %. Tämä on vain pieni parannus vuoden 2001 äänestysprosenttiin, joka 56.44 prosentilla oli kaikkien aikojen kolmanneksi alhaisin äänestysprosentti. Se on myös viidet peräkkäiset vaalit vuoden 1992 jälkeen, kun äänestysprosentti on ollut alle 60 prosenttia. Vaikka tänä vuonna"s luku on noin 12 % korkeampi kuin vuonna 44.52 kirjattu surkea 1995 %, se ei juurikaan muuta äänestäjien osallistumisen yleistä laskusuuntausta. Tämä siitä huolimatta, että yksinkertaistettu poissaolevien äänestysjärjestelmä otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa kansallisissa vaaleissa, mikä teki äänestämisestä suhteellisen helppoa.
Silti tällaisen levottomuuden ja välinpitämättömyyden vuoksi ei varmasti tullut yllätyksenä, että kuusi osapuolta kärsi takaiskuista. Opposition demokraattinen puolue Japani (DPJ) ja niin sanottu "Uusi Komeito-puolue" (NKP) olivat ainoat kaksi puoluetta, jotka lisäsivät vahvuuttaan ennen vaaleja. DPJ voitti 51 paikkaa (mukaan lukien yksi sen tukema riippumaton edustaja, joka on nyt liittynyt DPJ:n ylähuoneen vaalikuntaan). Tämä edustaa suuri lisäys sen puolustamiin 38 paikkaan. DPJ:n voitoista 31 virallista ehdokasta ja 5 suositeltua ehdokasta sai prefektuurin vaalipiirin paikat ja 19 DPJ:n ehdokasta suhteelliset edustuspaikat. DPJ:n katsotaan yleensä "voittaneen" suhteellisen edustuksen äänet. Hallitsevaan koalitioon kuuluva NKP sai yhden paikan, jolloin sen määrä nousi 11:een.
Sitä vastoin hallitseva LDP menetti yhden paikan ja säilytti 49 kiistanalaista paikkaa. Syy LDP:llen odottamattoman vahva suoritus on, että se kilpaili paikoista, joista se kilpaili viimeksi vuonna 1998. Ne olivat erityisen tuhoisat vaalit LDP:lle, ja se pakotti silloisen pääministerin Hashimoto Ryutaron eroamaan vastuullisena eleenä. Sellaisenaan ne olivat suhteellisen turvallisia istuimia, joita tukivat kovat kannattajat. Tämä puskuroi LDP:n tappiot. Tästä yleisesti huonosta tuloksesta huolimatta LDP ja NKP pystyivät kuitenkin säilyttämään kahden puolueen koalitioenemmistön ylähuoneessa vuoden 2001 Koizumi-pyörrevaaleissa saavutetun menestyksen ansiosta. Tästä syystä vaikka näissä vaaleissa oppositio puolueet ja riippumattomat saivat 61 paikkaa hallitsevaan koalitioon"s 60, heillä on yhteensä vain 103 paikkaa hallitsevan koalitioiden 139 paikkaa.
Eri puolueiden ylähuoneen paikkojen määrä vaalien jälkeen oli:
Poliittiset ryhmät parlamentissa
Jäsenten lukumäärä
Liberaalidemokraattinen puolue
115
demokraattinen puolue
82
Uusi Komeito
24
Japanin kommunistinen puolue
9
SDP
5
riippumattomat
7
VAIHTOEHTOJA
242
Avoimet työpaikat
0
Jäsenmäärän
242
(Lähde:http://www2.asahi.com/2004senkyo/index.html; http://www.nikkei.co.jp/senkyo/200407/)
Lähteet: Tiedot vaaleista on poimittu seuraavilta Asahi Shimbunin ja Nikkei Shimbunin vaalisivustoilta: http://www2.asahi.com/2004senkyo/index.html, http://www.nikkei.co.jp/senkyo/200407/. Se toimii myös House of Councilors -verkkosivustolla, http://www.sangiin.go.jp/eng/ja eri osapuolten kotisivut. Kaikki japanilaiset poliittiset puolueet ylläpitävät englanninkielisiä kotisivuja. DPJ:n nettisivut ovat: http://www.dpj.or.jp/english/index.html; LDP:n nettisivut ovat osoitteessa: http://www.jimin.jp/jimin/english/; kun New Komeito -verkkosivusto on osoitteessa: http://www.komei.or.jp/en/index.html.
- Ben Middleton]
Äskettäisissä parlamenttivaaleissa ei ilmennyt selvää häviäjää, sillä hallitseva liberaalidemokraattinen puolue (LDP) onnistui maaliin odotettua vahvemmin. Vaikka edistyksellisten puolueiden järkkyminen jatkui ja suuntaus kohti kaksipuoluejärjestelmää selkiytyi, LDP:n ja Japanin demokraattisen puolueen (DJP) välillä on edelleen vain epämääräinen vastustuskuvio. Monet kommentaattorit ovat alkaneet kuvailla tätä tilannetta "tuskin selkeäksi". Olen yhtä hyvä kuin kuka tahansa, kun tulee puhua pessimistisesti nykyisestä poliittisesta tilanteesta, mutta minulla on syvä tunne, että tämä vaalitulos ennakoi Japanin politiikan pitkään kestäneen siirtymäkauden päättymistä. Tunteeni ei ole toivon kiire, että voimme nähdä valon tunnelin päässä. Sen sijaan on aavistus, että LDP:n tähän asti tukema sodanjälkeinen poliittinen järjestelmä on päättymässä ja että seuraavien kahden-kolmen vuoden aikana syntyy aidosti ratkaiseva poliittinen kilpailu.
Ei voida ennustaa, johtaako sodanjälkeinen politiikka demokratian syvenemiseen vai sen heikkenemiseen. Emme kuitenkaan voi jättää väliin tulevaa poliittista muutosprosessia. Haluan löytää yhden lähtökohdan sodanjälkeisen politiikan käynnistämiselle näissä viime parlamenttivaaleissa.
LDP:n selviytymisen aiheuttama kadonnut vuosikymmen
LDP:n sodanjälkeisen politiikan pilarit olivat: keskitetty byrokraattinen valvonta, LDP:n jatkuva hallinto, tasa-arvoinen voitonjakopolitiikka ja passiivinen ulkopoliittinen asenne perustuslain pasifistisen pykälän 9 suojeluksessa. Nämä pilarit alkoivat murentua kylmän sodan rakenteen romahtamisen ja 1990-luvun alkupuolen talouskasvun loputtua kuplan puhkeamisen seurauksena. Viimeisin kirjani, Sodanjälkeisen politiikan romahdus, julkaisi tämän vuoden kesäkuussa Iwanami [japaniksi], yksityiskohtaisesti tätä prosessia. Väitteen yksinkertaistamiseksi sekä sisä- että ulkopolitiikka kohtasi valtavia haasteita yhdessä sodanjälkeisen politiikan pilarien murenemisen kanssa. Kotimaassa elvyttävän talouden loppumisen ja väestörakenteen muutoksen seurauksena tuli välttämättömäksi muuttaa sekä byrokraattisen segmentalismin että LDP-intressipolitiikan kautta luunmurtunutta resurssienjakojärjestelmää. Kansainvälisesti, kun ainoa jäljellä oleva supervalta, Yhdysvallat, kylmän sodan rakenteen painon poistamisen jälkeen, alkoi ryhtyä suoriin sotilaallisiin toimiin ajaakseen etujaan kaikkialla maailmassa, Japani joutui kysymyksiin, kuinka vastata Tämä uusi tilanne ja kuinka muuttaa ja toteuttaa Yhdysvaltojen ja Japanin keskinäinen turvallisuussopimus, joka perustui kommunistisen blokin hypoteettiseen uhkaan.
Näiden suurten muutosten edessä LDP:n ja byrokratian yhteisrintama, joka itse asiassa hallitsi valtaa, ei kyennyt vastaamaan asteittaisella muutoksella. Uuden toimijan tuoma paradigman muutos tuli välttämättömäksi. Vastuu tästä adaptiivisesta epäonnistumisesta on Japanin politiikan luonteessa. Tämä johtuu sekä siitä, että byrokraattinen järjestelmä on luonnostaan vastenmielinen muutokselle, että siitä, että poliittista johtajuutta tarvitaan politiikan puitteiden ja järjestelmien muuttamiseen.
Nykyajan Japanin politiikan epäjärjestys voidaan jäljittää epäonnistumiseen tarttua ensimmäiseen mahdollisuuteen saada LDP-politiikka päätökseen vuosina 1993-94, kun vuoden 1955 järjestelmä romahti. Tuolloin ei-LDP-koalitiohallinnolla ei ollut riittävää näkemystä siitä, mitä LDP-politiikassa pitäisi muuttaa. Toisaalta, pelkällä vaalijärjestelmää muuttamalla, he eivät kyenneet sulkeutumaan LDP:tä ja byrokratiaa tukevaan politiikkaan ja systeemiseen ytimeen. Lisäksi LDP ymmärsi lyhytaikaisen poliittisen erämaan kokemuksensa kautta, että ainoa puoluetta koossa pitävä liima oli valta, jonka se onnistui pian saamaan takaisin muiden poliittisten puolueiden kustannuksella. LDP-koalitiopolitiikan liikeradan kultainen lanka on opportunismi ja ikuinen vallanhimo.
Koizumin hallinto on loppujen lopuksi vain ilmaus LDP:n opportunismista. Juuri siksi, että kansakunta oli kyllästynyt LDP:hen, ihmiset vastasivat toiveikkaasti Koizumin syövyttävään puheeseen "LDP:n murskaamisesta". Koizumi ei kuitenkaan kyennyt ylittämään puolueensa puitteita. Hänen hallintonsa aikana politiikan, byrokraattien ja liike-elämän väliset siteet jatkuivat, esimerkiksi skandaalissa, joka koski suurten elintarvikkeiden tukkukauppiaiden ja supermarkettien suorittamaa lihan korvaamista ja vääriä merkintöjä BSE-taudin (hullun lehmän taudin) aiheuttaman sosiaalisen paniikin aikana. Vaikka tätä skandaalia ei voida pitää pääministerin syynä, on varmaa, että uudistuksen lipun alla kampanjoinut Koizumi ei tehnyt mitään lopettaakseen LDP:n ja byrokratian varastona olleen sianlihan tynnyriä.
Koizumin politiikka piittaamattomuudesta
Kansakunnalle, joka oli pyyhkäissyt aikaansa pois toivoen reformistista politiikkaa, iskulause "rakenneuudistus" resonoi houkuttelevasti. Koizumin hallinnon suunnittelemien uudistusten käytännön toteutus päättyi kuitenkin muutamaan esimerkilliseen jaksoon, kuten Public Highway Corporationin johtajan irtisanomiseen liittyvään draamaan. Koizumin uudistuksista on lähes kokonaan puuttunut kaikenlainen keskustelu, joka suuntautuu systemaattiseen politiikan rakentamiseen talouden ja yhteiskunnan normatiivisen näkemyksen pohjalta. Itse asiassa Koizumi ei ole vieläkään tehnyt selväksi, mitä hän tarkoittaa termillä "rakenne".
Päinvastoin, sekä sisä- että ulkopolitiikan rintamalla Koizumin politiikka ei ole onnistunut tekemään sitä, mikä on tehtävä. Ulkopoliittisesti hallinto on omaksunut melko passiivisesti Yhdysvaltain aloitteita keskinäisen turvallisuussopimuksen muuttamisessa. Vaikka tämä ilmiö sai alkunsa LDP:n hallituksista ennen Koizumia, hän oli täysin sopusoinnussa 9/11:n jälkeisen yksipuolisen Yhdysvaltain sotilasstrategian kanssa ja vauhditti USA:n ja Japanin Ampo-järjestelmän muutosta. Nykyään Yhdysvaltain ja Japanin Ampo on muuttunut kehyksestä, joka on suunniteltu suojelemaan Japania ulkoisilta uhilta, mekanismiksi, jossa Japani tukee Yhdysvaltain sotilaallisia toimia kaikkialla maailmassa. Koizumi, juuri ennen vaaleja, vakuutti presidentti Bushille, että Japani liittyisi monikansallisiin joukkoihin Irakissa laittamatta asiaa kansakunnan tai valtiopäivien käsiteltäväksi. Sitten hän jätti huomiotta perustuslain 9 artiklan rajoitukset lähettäessään itsepuolustusvoimat Irakiin. Tämä päätös ei ollut seurausta syvästä strategiasta tai huolellisesta pohdinnasta, vaan yksinkertaisesti heijastus dogmasta, että jos Japani tekee niin kuin Yhdysvallat sanoo, kaikki on hyvin. Tämä pinnallisesti ennakoiva osallistuminen kansainväliseen politiikkaan on käsityksessään lyöty läpi kaiken subjektiivisuuden luopuneella laiminlyöntipolitiikalla.
Samaa voidaan sanoa Koizumin suhtautumisesta sisäpolitiikkaan. Koizumin hallinnon aikana alkanut talouden elpyminen ei ole, kuten hän itse on sanonut, seurausta mistään hänen hallituksensa tekemästä. Elpyminen voidaan liittää yritysten supistuksiin/saneerauksiin ja tuotantolaitosten siirtoihin, mutta mitä tulee näiden muutosten negatiivisiin puoliin – kuten työllisyyden epävakauteen ja lisääntyvään eroon – hallitus on yksinkertaisesti istunut käsillään. Lisäksi Koizumin hallinto on edistynyt sairausvakuutus- ja eläkejärjestelmien uudistamisessa, mutta se on jäänyt jälkeen perustavanlaatuisesta järjestelmäuudistuksesta – politiikan muutoksista, kuten veronmaksajien taakan lisäämisestä kirjanpidon tasapainottamiseksi. Talouden todellisen tilan kannalta Koizumin hallinto on laiminlyönyt puuttua kilpailuperiaatteen leviämiseen ja lisääntyvään epätasa-arvoon, kun taas poliittisesti se on yhtä laiha siinä mielessä, että se on yksinkertaisesti hyväksynyt virkamiesten antamia vihjeitä. Valtiovarainministeriö ja terveys-, työ- ja hyvinvointiministeriö lisäävät maan verotaakkaa.
Vain kaksi kuukautta ennen viimeisiä parlamentin valtuuston vaaleja, se oli taistelu, joka LDP:n olisi pitänyt hävitä ylivoimaisesti. Demokraattinen puolue kuitenkin meni itsetuhotilaan entisen johtajansa Kan Naoton maksukyvyttömyyden vuoksi kansaneläkejärjestelmään, eikä onnistunut tuottamaan uutta johtajaa. Pitkästä tunnelista nouseva talous on alkanut elpyä; Vaikka alueelliset erot säilyvät, optimismi talouteen on alkanut vahvistua. Ulkomailla Irakin sotaa edistänyt pääministeri on joutunut ankaran kritiikin kohteeksi, mutta hän yksin on edelleen nauttinut suuresta tuesta.
Tämä kirjoittaja uskoo, että LDP:n tappion syy on kasvavassa kansallisessa ymmärryksessä, jonka mukaan Koizumin uudistusten ydin on välinpitämättömyys eli epäonnistuminen tekemässä sitä, mitä poliittisesti pitäisi tehdä. Vaikka talouden sanotaan elpyneen, tavallinen työntekijä ja kuluttaja ei voi vielä kokea sitä todellista tunnetta. Lisäksi LDP:n äänestyksellä pakottaminen koalitioon osallistumisesta Irakissa ja eläkeuudistuksesta paljasti vain Koizumin politiikan tyhjyyden. On käynyt selväksi, että pääministeri Koizumi yksinkertaisesti antautuu talous- ja kansainvälisten asioiden virtaan ja ajattelee asioita, jotka eivät ole tärkeämpiä kuin vallanpitämisensä.
LDP-politiikan viimeinen kriisi
LDP:n linja käyttää Koizumia – joka näennäisesti purjehtii LDP:n hylkäämisen lipun alla – säilyttääkseen otteensa vallasta, sisältää ratkaisevan ristiriidan. Jos Koizumi murskasi LDP:n kuten hän lupasi, niin LDP ei ilmeisesti olisi enää kirjaimellisesti olemassa puolueena. Päinvastoin, jos LDP:n vanhat osat säilytettäisiin, vaikka vain sanoin, kansa joutuisi epätoivon syvyyteen ja äänestäjät kääntyisivät muiden puolueiden puoleen, koska he eivät pidä LDP:stä. Edellisten vaalien äänestys osoitti selvästi pettymyksen Koizumia kohtaan.
Sekä kolme vuotta sitten että tämän elokuun vaaleissa LDP noudatti kaksitahoista strategiaa, jonka mukaan Koizumi keräsi toisaalta sidosryhmien ääniä, kun taas lohkoääniä sai teollisuuden ryhmien tukeman byrokraattisen vanhapoikaverkoston vetoamaan. olemassa olevien etujen säilyttämiseksi. Kolme vuotta sitten, keskellä ilmiömäistä Koizumi-buumia, harvat äänestäjät arvioivat tätä ristiriitaa. Tällä kertaa kansakunta pystyi kuitenkin näkemään LDP:n kaksoispersoonallisuuden ohi. Sitoutumattomien äänestysryhmittymä hylkäsi Koizumin toisaalta, kun taas puolueen alueellinen tukipohja, joka keskittyi rakennusteollisuuteen ja teollisuusryhmiin, pieneni sääntelyn purkamiseen ja julkisten yritysten supistuksiin perustuvan politiikan seurauksena. LDP kykeni peittämään syvälle juurtuneen kroonisen sairautensa Koizumin suosiolla kolme vuotta sitten, mutta se ei voinut enää jatkaa ongelman naamiointia.
Seuraavat kansalliset vaalit on pidettävä kolmen vuoden sisällä, mutta toistaiseksi LDP voi Komeiton tuella säilyttää nykyisen hallintonsa. Poliitikot, jotka tarttuvat nopeasti tilaisuuksiin, ovat jo ymmärtäneet, että jos LDP palaa ryhmittymien sisätaisteluihin tässä pelin vaiheessa ja jos samat väsyneet vanhat ryhmittymäpomot tuodaan Koizumin tilalle, kansakunta inhoaa sitä täysin. LDP. LDP näyttää olevan halukas tukemaan julistepoika Koizumia niin kauan kuin he näkevät toivoa vanhojen tapojen palauttamisesta henkilöstön ja politiikan suhteen. Tämä tappion tunteen puute kertoo paljon LDP:n elinvoiman heikkenemisestä poliittisena puolueena. Se, että yksikään LDP-poliitikko ei voinut katsoa tappiota ja sanoa asioiden oikeiksi oikeilla osilla, viittaa siihen, ettei puolueessa ole poliitikkoja, joilla olisi hermoja ja näkemystä perustaa Koizumin jälkeiselle politiikalle.
LDP:n loppu on tullut niin lähelle, mutta puolue on kääntänyt katseensa pois tappionsa todellisuudesta, viuluttaen Rooman palaessa. Viime vuosikymmenen aikana yleinen poliittinen tukos johtui LDP:n sammuttamattomasta vallanhimosta aiheutuneista esteistä politiikan muutosten ja puolueiden uudelleenjärjestelyn toteuttamiselle – joita alun perin pidettiin tarpeellisina. Kun tarkastellaan näiden vaalien tulosta, juuri edellä käsitellyt tekijät ovat saaneet tämän kirjoittajan tuntemaan, että vihdoinkin on nähtävissä loppu tällaiselle pysähtyneisuudelle.
Sodan jälkeisen politiikan käsite
Emme vielä tiedä, mitä LDP-politiikan loppua seuraa. On olemassa vaara, että Koizumin politiikan sisältä ilmestyneet tuhoavat elementit – rehottava teatraalisuus vailla kaikkea sisältöä; haukkojen, kuten Abe Shinzon ja Ishiba Shigerun, sotilaallinen seikkailu; hillittömästä laajentumiskilpailusta voi tulla seuraavan politiikan kulmakivi. Oppositiopuolueiden vastuulla on varmistaa, ettei vanhan järjestelmän päättyminen johda vain kaaokseen. Mihin toimiin demokraattisen puolueen – jonka kansalaiset pitävät kaksipuoluejärjestelmän yhtenä puolena – pitäisi ryhtyä? Alla haluan hahmotella karkean näkemyksen tavoista, joilla demokraattinen puolue voisi tulla taisteluun.
Demokraattinen puolue on kuin negatiivinen mielikuva LDP:stä, ja LDP:n tavoin se on monen vuokralaisen puolue, jota hallitsevat erilaiset ryhmittymät, joilla on erilaiset agendat. Monen vuokralaisen demokraattisella puolueella on kuitenkin valtava historiallinen tehtävä. Tämän tarkoituksena on tehdä täydellinen loppu LDP-politiikalle ja varmistaa, että Japanin politiikan kello ei pyöri taaksepäin. Erityisesti keskitetyn byrokraattisen valvonnan katkaisemiseksi sen pitäisi poistaa harkinnanvaraiset tuet, ja verotuspuolella sen pitäisi edistää siirtymistä alueelliseen hajauttamiseen. Edistääkseen poliittista valvontaa politiikan muodostamisessa sen tulisi selkeyttää hallituksen ja toimeenpanovallan poliitikkojen ja byrokraattien rooleja ja työnjakoa sekä lopettaa poliitikkojen välimiesmenettely ja byrokraattisiin päätöksiin kohdistuva painostus. Sen pitäisi poistaa autoritaarinen puuttuminen tiedotusvälineisiin ja kansalaisyhteiskuntaan ja luoda uusi avoimuus. Jos nämä uudistukset voidaan saavuttaa LDP-politiikan kaatamisen lisäksi, Japanin politiikka siirtyy seuraavaan vaiheeseen.
Kansakunnan tuen saamiseksi sen on tietysti osoitettava, että sillä on tarvittava näkemys sosiaali- ja talouspolitiikan sekä ulkopolitiikan osalta. Kaksipuoluejärjestelmän perustavanlaatuinen ristiriita lienee "amerikkalaisen mallin — kilpailun ja unilateralismin periaate" ja "eurooppalaisen mallin — sosiaalinen solidaarisuus ja monenvälisyys" välillä. Sen lisäksi, että se vastustaa Koizumi-LDP:n yrityksiä ajaa amerikkalaista mallia, demokraattisen puolueen tulisi nostaa eurooppalaisen mallin lippu. Se, mikä mahdollisti demokraattisen puolueen voiton nämä vaalit, oli tavallisten ihmisten joukko, jotka eivät voineet kokea talouden elpymisen hedelmiä ja pelkäävät vakavasti työllistymistään ja eläkkeitään. Vain eurooppalainen malli voi vastata näiden ihmisten toiveisiin. Jos poliittisen hallinnon perusteiden uudistamisen lisäksi demokraattinen puolue jatkaa eurooppalaisen sosioekonomisen politiikan mallia, alkaa poliittisten puolueiden uudelleenjärjestely poliittisten linjojen mukaisesti.
Perustuslaillinen kysymys kuitenkin estää tällaisen uudelleenjärjestelyn. Jos näyttää siltä, että Komeitokin saattaa hylätä taantuvan LDP:n, niin jälkimmäinen todennäköisesti käynnistää keskustelun perustuslain uudistamisesta demokraattisen puolueen hajottamiseksi. Viimeinen LDP:lle jätetty vaihtoehto on hyödyntää perustuslaillista keskustelua, jolla yritetään pakottaa oppositiopuolueet uudelleenjärjestäytymään erottamalla demokraattisen puolueen konservatiiviset elementit. Pahin mahdollinen skenaario olisi, että perustuslaillisten kysymysten akselilla tapahtuisi poliittinen uudelleenjärjestely ennen kuin LDP-politiikan juuria voidaan kaivaa esiin. Demokraattisen puolueen on käytettävä kekseliäisyyttään estääkseen sitä, että seuraavista vaaleista, jotka on järjestettävä vuoteen 2007 mennessä, tulee "perustuslakivaalit".
En väitä, että perustuslakiuudistusta ei koskaan tulisi tehdä tulevaisuudessa. Perustuslakiuudistus on asia, jota tulisi harkita kymmenen vuoden sisällä, kun taas LDP-politiikan korvaaminen tulisi käsitellä kolmen vuoden sisällä. Pelkästään perustuslakiuudistuksen menettelyjen määrittämiseen liittyvien erityistoimenpiteiden määritteleminen kestää noin kahdesta kolmeen vuotta.
Politiikassa keskustelun ehtojen asettaminen on äärimmäisen tärkeää. Poliitikot ovat luonnollisesti yksilöinä vapaita keskustelemaan perustuslain uudistamisesta, mutta heidän on omaksuttava laaja näkemys pohtiessaan, miten ja milloin perustuslain uudistus toteutetaan. Poliittisesti olisi äärimmäisen typerää lähteä keskusteluun perustuslain uudistamisesta LDP:n kanssa, joka käyttää asiaa vain keinona säilyttää valta ja jonka lähestymistapa revisioon on olennaisesti puutteellinen. Olisi myös typerää noudattaa LDP:n perustuslain tarkistuksen aikataulua. Vaikka sen pitäisi jatkaa keskustelua perustuslaista, demokraattisen puolueen tulisi korostaa erityistä poliittista keskustelua lähitulevaisuuden tärkeimmistä kysymyksistä, kuten sosiaaliturvasta ja toimenpiteistä, joilla käsitellään syntyvyyden, työllisyyden ja niin edelleen laskua.
Jälkikäteen tarkasteltuna olemme vuodesta 1993 lähtien tehneet huomattavan kiertotien sodanjälkeisen politiikan käynnistämisessä. Ajan myötä ongelmat, kuten alhainen kansallinen syntyvyys ja yhteiskunnan sekä työmarkkinoiden harmaantuminen, ovat tulleet yhä vakavammiksi ja niiden ratkaisut ovat muuttuneet yhä vaikeammiksi. Meillä ei ole varaa toistaa samaa virhettä. Kolmen seuraavan vuoden aikana tapahtuvan tilien päättämisen yhteydessä LDP-politiikan kanssa oppositiopuolueiden on kehitettävä visio sodanjälkeisestä politiikasta.
Tämä artikkeli ilmestyi Ronza-lehden syyskuun numerossa. Yamaguchi Jiro on julkishallinnon professori oikeustieteellisessä tiedekunnassa Hokkaido Yliopisto in Sapporo. Hän kirjoittaa laajasti sodanjälkeisestä Japanin politiikasta, johtaa suurta tutkimusprojektia "Muutokset hallinnossa globalisaation aikakaudella," ja on aktiivinen julkinen intellektuelli. Japanilainen versio Yamaguchi Jiron alkuperäisestä tekstistä löytyy hänen henkilökohtaiselta kotisivultaan: http://www.yamaguchijiro.com/
Hänen projektinsa "Transformations in Governance in the Age of Globalization" -projektin englanninkielinen verkkosivusto on osoitteessa: http://www.global-g.jp/en/
Japan Focuksen käännös ja esittely: Ben Middleton, sosiologian apulaisprofessori, Ferris University, Yokohama, ja tiimin jäsen prof. Yamaguchin hallintoprojektissa.
ZNetwork rahoitetaan yksinomaan lukijoidensa anteliaisuudesta.
Lahjoita