There is a “mystery†we must explain: How is it that as corporate investments and foreign aid and international loans to poor countries have increased dramatically throughout the world over the last half century, so has poverty? The number of people living in poverty is growing at a faster rate than the world’s population. What do we make of this?
Over the last half century, U.S. industries and banks (and other western corporations) have invested heavily in those poorer regions of Asia, Africa, and Latin America known as the “Third World.†The transnationals are attracted by the rich natural resources, the high return that comes from low-paid labor, and the nearly complete absence of taxes, environmental regulations, worker benefits, and occupational safety costs.
Yhdysvaltain hallitus on tukenut tätä pääomapakoa myöntämällä yrityksille verohelpotuksia niiden ulkomaisille investoinneille ja jopa maksamalla osan heidän muuttokuluistaan – suureksi suuttumukseksi täällä kotimaassa työskentelevät ammattiliitot, jotka näkevät työpaikkansa haihtuvan.
Kansainväliset yritykset syrjäyttävät paikalliset yritykset kolmannessa maailmassa ja estävät niiden markkinat. Yhdysvaltain veronmaksajien voimakkaasti tukemat amerikkalaiset maatalouskartellit syöttävät ylijäämätuotteita muihin maihin alle kustannusten ja myyvät vähemmän paikallisia maanviljelijöitä. Kuten Christopher Cook kuvailee kirjassaan Diet for a Dead Planet, he pakkolunastavat näiden maiden parhaat maa-alueet käteissatojen vientiin, yleensä monokulttuureihin, jotka vaativat suuria määriä torjunta-aineita ja jättävät yhä vähemmän tilaa sadoille luonnonmukaisesti viljellyille elintarvikkeille. jotka ruokkivat paikallista väestöä.
By displacing local populations from their lands and robbing them of their self-sufficiency, corporations create overcrowded labor markets of desperate people who are forced into shanty towns to toil for poverty wages (when they can get work), often in violation of the countries’ own minimum wage laws.
Esimerkiksi Haitissa suuryritykset, kuten Disney, Wal-Mart ja JC Penny, saavat työntekijöille 11 senttiä tunnissa. Yhdysvallat on yksi harvoista maista, joka on kieltäytynyt allekirjoittamasta kansainvälistä sopimusta lapsityövoiman ja pakkotyön poistamisesta. Tämä asema johtuu yhdysvaltalaisten yritysten lapsityövoimakäytännöistä kaikkialla kolmannessa maailmassa ja itse Yhdysvalloissa, jossa jopa 12-vuotiaat lapset kärsivät paljon vammoja ja kuolemia, ja heille maksetaan usein vähimmäispalkkaa vähemmän.
Suuryritysten ulkomailla halvalla työvoimalla saamia säästöjä ei siirretä halvemmalla hinnoilla asiakkailleen muualla. Yritykset eivät ulkoista kaukaisille alueille, jotta yhdysvaltalaiset kuluttajat voivat säästää rahaa. He ulkoistavat voittomarginaaliaan kasvattaakseen. Vuonna 1990 indonesialaisten lasten tekemät kengät, jotka työskentelivät 13 tunnin työpäivinä 2.60 sentillä tunnilta, maksoivat vain 100 dollaria, mutta niitä myytiin edelleen XNUMX dollarilla tai enemmän Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltain ulkomainen apu toimii yleensä käsi kädessä ylikansallisten investointien kanssa. Se tukee kolmannen maailman yritysten tarvitseman infrastruktuurin rakentamista: satamia, moottoriteitä ja jalostamoita.
Kolmannen maailman hallituksille annettu apu on sidottu siihen. Se on usein käytettävä yhdysvaltalaisiin tuotteisiin, ja vastaanottajavaltion on annettava yhdysvaltalaisille yrityksille investointietuuksia, jolloin kulutus siirretään pois kotimaisista hyödykkeistä ja elintarvikkeista tuontitavaroiden hyväksi, mikä lisää riippuvuutta, nälkää ja velkaa.
Suuri osa avustusrahoista ei koskaan näe päivänvaloa, vaan se menee suoraan vastaanottajamaiden tahmeasormiisten virkamiesten henkilökohtaisiin kassaan.
Aid (of a sort) also comes from other sources. In 1944, the United Nations created the World Bank and the International Monetary Fund (IMF). Voting power in both organizations is determined by a country’s financial contribution. As the largest “donor,†the United States has a dominant voice, followed by Germany, Japan, France, and Great Britain. The IMF operates in secrecy with a select group of bankers and finance ministry staffs drawn mostly from the rich nations.
Maailmanpankin ja IMF:n oletetaan auttavan valtioita niiden kehityksessä. Se, mitä todellisuudessa tapahtuu, on toinen tarina. Köyhä maa lainaa Maailmanpankilta rakentaakseen jotakin taloutensa osa-aluetta. Jos se ei pysty maksamaan kovia korkoja takaisin vientimyynnin laskun tai muun syyn vuoksi, sen on lainattava uudelleen, tällä kertaa IMF:ltä.
But the IMF imposes a “structural adjustment program†(SAP), requiring debtor countries to grant tax breaks to the transnational corporations, reduce wages, and make no attempt to protect local enterprises from foreign imports and foreign takeovers. The debtor nations are pressured to privatize their economies, selling at scandalously low prices their state-owned mines, railroads, and utilities to private corporations.
Heidän on pakko avata metsänsä avohakkuille ja maa-alueensa louhintaan ottamatta huomioon aiheutuneita ekologisia vahinkoja. Velallisten valtioiden on myös leikattava terveydenhuoltoon, koulutukseen, kuljetuksiin ja ruokaan liittyviä tukia ja käytettävä vähemmän rahaa kansalaisiinsa saadakseen enemmän rahaa velkojen maksamiseen. Niitä vaaditaan kasvattamaan käteissatoja vientituloja varten, joten he eivät enää pysty ruokkimaan omaa väestöään.
So it is that throughout the Third World, real wages have declined, and national debts have soared to the point where debt payments absorb almost all of the poorer countries’ export earnings—which creates further impoverishment as it leaves the debtor country even less able to provide the things its population needs.
Here then we have explained a “mystery.†It is, of course, no mystery at all if you don’t adhere to trickle-down mystification. Why has poverty deepened while foreign aid and loans and investments have grown? Answer: Loans, investments, and most forms of aid are designed not to fight poverty but to augment the wealth of transnational investors at the expense of local populations.
Ei ole tihkumista alas, vain sifonki ylös uurastuttavilta monilta rahallisiin harvoille.
In their perpetual confusion, some liberal critics conclude that foreign aid and IMF and World Bank structural adjustments “do not workâ€; the end result is less self-sufficiency and more poverty for the recipient nations, they point out. Why then do the rich member states continue to fund the IMF and World Bank? Are their leaders just less intelligent than the critics who keep pointing out to them that their policies are having the opposite effect?
Ei, kriitikot ovat tyhmiä, eivätkä länsimaiset johtajat ja sijoittajat, jotka omistavat niin suuren osan maailmasta ja nauttivat valtavasta rikkaudesta ja menestyksestä. He jatkavat avustus- ja ulkomaanlainaohjelmiaan, koska tällaiset ohjelmat toimivat. Kysymys kuuluu, kenelle työtä? Cui bono?
Niiden investointien, lainojen ja avustusohjelmien tarkoitus ei ole kohottaa massoja muissa maissa. Se ei todellakaan ole heidän liiketoimintansa. Tarkoituksena on palvella globaalin pääoman keräämisen etuja, ottaa haltuunsa kolmannen maailman kansojen maat ja paikalliset taloudet, monopolisoida heidän markkinansa, alentaa heidän palkkojaan, sitoa heidän työvoimaansa valtaviin velkoihin, yksityistää julkisen palvelusektorinsa ja estää näitä maita nousemasta kauppakilpailijoiksi sallimatta niille normaalia kehitystä.
Näiltä osin investoinnit, ulkomaiset lainat ja rakennemuutokset toimivat todella hyvin.
The real mystery is: why do some people find such an analysis to be so improbable, a “conspiratorial†imagining? Why are they skeptical that U.S. rulers knowingly and deliberately pursue such ruthless policies (suppress wages, rollback environmental protections, eliminate the public sector, cut human services) in the Third World? These rulers are pursuing much the same policies right here in our own country!
Isn’t it time that liberal critics stop thinking that the people who own so much of the world—and want to own it all—are “incompetent†or “misguided†or “failing to see the unintended consequences of their policiesâ€? You are not being very smart when you think your enemies are not as smart as you. They know where their interests lie, and so should we.
Michael Parenti’s recent books include The Assassination of Julius Caesar (New Press), Superpatriotism (City Lights), and The Culture Struggle (Seven Stories Press). For more information visit: www.michaelparenti.org.
ZNetwork rahoitetaan yksinomaan lukijoidensa anteliaisuudesta.
Lahjoita