Näyttää siltä, että Venäjän ja Ukrainan välillä ei ole sotaa. On selvää, että tämä tosiasia järkyttää monia Moskovassa ja Kiovassa, mutta valitettavasti realiteetit on kohdattava. Militarismin saarnaajien, ukrainalaisen hetmanin Ivan Mazepan ihailijoiden ja Venäjän Mustanmeren laivaston puolustajien ponnistelut osoittautuivat turhiksi. He antoivat mahdollisuuden luistaa.
Tämä tilaisuus tarjoutui, kun syyskuuhun mennessä näiden kahden maan väliset suhteet olivat huonontuneet kuin koskaan. Kaukasian konflikti saattoi puhjeta Venäjän ja Ukrainan väliseksi konfliktiksi ja casus beli oli valmisteltu, kun Kiova vaati Venäjän Mustanmeren laivaston raportoivan Ukrainan hallitukselle matkoistaan näiden sopimusten vastaisesti.
Mutta kaikki oli, kuten aina, USA:n pilaama. Yhdysvaltain osakemarkkinat romahtivat väärään aikaan. Jos se tapahtuisi pari kuukautta myöhemmin, ensimmäinen Venäjän ja Ukrainan sota tai jopa kolmas maailmansota saattaa puhkeamaan.
Historiallisesti valtion johtajista on yhtäkkiä tullut aggressiivisia ja erittäin herkkiä kansallisille arvovaltakysymyksille talouskriisien kynnyksellä. Tämän voi osoittaa Kaukasian konflikti. Georgian ja Etelä-Ossetian suhteet olivat olleet kireät 15 vuoden ajan, eikä Moskova ollut siitä kovin huolissaan. Mutta sillä hetkellä, kun Georgian ja Etelä-Ossetian poliitikot tunsivat kohtaavansa kriisin, molemmat osapuolet päättivät päästää sodan valloilleen.
Sodat puhkeavat yleensä silloin, kun asiat ovat saavuttamassa kriisipisteitä tai päinvastoin, kun kriisit ovat ohi tai päättymässä. Krimin sota alkoi, kun, kuten Karl Marx sanoi, ilmaantui "pilvi" kauppa- ja rahoituskriisistä. Buurien sota käytiin, kun Trans-Siperian rautatierakennuksen valmistuttua ranskalaiset ja belgialaiset yritykset lakkasivat hankkimasta tilauksia ja Euroopan osakemarkkinoilla tapahtui romahdus. Ensimmäinen maailmansota pelasti maailman maailmanlaajuiselta talouskriisiltä, joka oli tapahtumassa. Kriisi lykkääntyi vuoteen 1929 useiden miljoonien ihmishenkien kustannuksella. Se tunnetaan suurena lamana.
Vielä puolitoista vuotta sitten puhuttiin taistelusta luonnonvarojen puolesta, öljykenttien, jalometallien ja makean veden hallinnan aiheuttamista yhteenotoista. Maailmanmarkkinoille toimitettavat luonnonvarat ovat kuitenkin laskemassa, mikä osoittaa, että ennusteen tekijät ovat erehtyneet. Kriisin jälkeinen laajentuminen voi aiheuttaa tällaisia sotia. Esimerkiksi Venäjän ja Japanin sota syttyi välittömästi vuosien 1900-1903 maailmantalouden taantuman jälkeen. Sama pätee toiseen maailmansotaan.
Ei ole epäilystäkään siitä, että venäläiset raaka-aineet ja polttoaine myydään myös kriisin aikana, mutta kuinka kalliita ne ovat? Vain vakavarainen kysyntä on kapitalismissa tärkeää. Se, että miljoonia ihmisiä kuolee vilustumiseen tai nälkään, koska he eivät voi ostaa ruokaa tai maksaa lämmityksestä, ei lisäisi polttoaineen ja ruoan kysyntää.
Sodan voi aiheuttaa joko talouskasvu tai eliitin pyrkimys kääntää ihmisten huomio pois tulevista vastoinkäymisistä ja samalla vahvistaa moraalisesti ja aineellisesti heidän asemaansa vaikeuksien edessä. Elokuun 2008 Venäjän ja Georgian konflikti on siitä räikeä esimerkki sekä Moskovan että Tbilisin puolelta. Mutta Kiova ja Moskova eivät pelaa samaa peliä, koska kriisi alkoi. Syksyn 2008 talouspulma voi pelastaa rauhan. Talousongelmien ratkaiseminen saa hallitukset luopumaan kansainvälisistä konflikteista.
Keskinäiset syytökset muuttuvat keskusteluiksi, että kaikki ovat samassa veneessä (joka syntyi jo kauan sitten, mutta matkustajat eivät ole tietoisia siitä).
Ei ole mitään järkeä vetää viranomaisten huomiota pois taloudellisesta romahduksesta ja tuotannon laskusta vetoamalla kansalliseen ylpeyteensä. Puolustusmenot eivät voi tukea taloutta. Tästä eteenpäin yhteiskunta pitää puolustusmenoja ylimääräisenä taakana, kun ajat vaikeutuvat.
Venäjän ja lännen välinen vastakkainasettelu lähenee loppuaan ennen siirtymistä "kylmään sotaan". Venäjän hallitus yrittää pelastaa Islantia sen sijaan, että se kamppaisi Mustanmeren laivaston puolesta. Tämä pieni maa onnistui houkuttelemaan niin paljon rahoitussijoituksia, että ne ylittävät sen usean vuoden kansantulon. Moskovan vilkkaasta kiinnostuksesta tätä kaukaista ja kylmää saarta kohtaan päätellen myös venäläiset viisaat sijoittivat rahansa sinne.
Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko ei ajattele enää Ukrainan liittymistä Natoon. Hän pyrkii voittamaan kriisin. Häntä varoitettiin, että ennenaikaiset parlamenttivaalit maksaisivat Ukrainalle Naton-jäsenyyden. Mutta hyväntekeväisyys alkaa kotoa, joten Viktor Juštšenko julisti ennenaikaiset vaalit. Laajaa sotilasparaatia panssarivaunuineen Kreschatik-kadulla Kiovassa ei pidetty Ukrainan ja Venäjän välisen sodan valmisteluna, vaan todisteena siitä, että presidentti oli tarvittaessa valmis toistamaan Venäjän entisen presidentin Boris Jeltsinin kokemuksen ampumisesta Verknovna Rada, jota ei aiota hajottaa.
Kaiken kaikkiaan pelisäännöt ja itse leikki muuttuvat. Venäjä ja Ukraina joutuvat kohtaamaan uuden talouskriisin tai jopa sarjan kriisejä, jotka iskevät eri talouden sektoreihin, väestötasoihin ja alueisiin.
Ukrainan "oranssi demokratia" oli alkanut hajota kauan ennen vakavia taloudellisia ongelmia. Mutta Moskova ei ihaile siitä enää, koska se ei myöskään onnistu luomaan "suvereenia demokratiaansa". Venäjällä oli vakautta, koska hallitus pystyi miellyttämään kaikkia kilpailevia eliittiryhmiä ja samalla parantamaan väestön enemmistön toimeentuloa. Tämä vaati kuitenkin kallista öljyä, jonka hinta jatkoi nousuaan sekä alumiinin, nikkelin, kaasun ja muiden vientitavaroiden kysyntää.
Aikana, jolloin maa on taloudellisen romahduksen edessä, kysymys siitä, kuka pitäisi pelastaa, muutetaan poliittisen taistelun aiheeksi. Vakautusrahasto, Venäjän ylpeys, on todellisuudessa kasa devalvoivia papereita ja epäselviä lukuja tietokonenäytöissä. Mustanmeren laivasto ja Krimin asema jäävät taustalle vallitsevan tilanteen vuoksi. Virkamiesten on pelastettava omat ja ystäviensä pääomat.
Entiset viholliset ovat valmiita ilmaisemaan solidaarisuutta toisilleen. Valitettavasti on liian myöhäistä.
Tilanne muistuttaa vanhaa Neuvostoliiton vitsiä. Ei tule sotaa, mutta siellä käydään sellaista taistelua rauhan puolesta, että kaikki puretaan maan tasalle.
Boris Kagarlitsky, Transnational Instituten stipendiaatti, on Moskovan Globalisaation ja sosiaalisten liikkeiden instituutin johtaja. Hänen uusin kirjansa on Empire of the Periphery: Russia and the World System (2008)
Euraasian koti, 3. marraskuuta 2008
www.eurasianhome.org