Viides Afganistanin sota, joka on nyt hiljalleen päättymässä, on muuttanut kansainvälisten toimien sääntöjä. Bushin terrorismin vastaisessa doktriinissa todettiin, että Yhdysvallat tai mikä tahansa loukannut osapuoli kostaisi terroriteoista, ei vain niitä kohtaan, jotka jatkavat väkivaltaa, vaan myös niitä kohtaan, jotka suojelevat terroristeja.
Toisin sanoen Yhdysvallat hyväksyi Israelin sotilastekniikan, joka aiheuttaa niin paljon tuskaa Palestiinan johdolle kuin mahdollista, vaikka palestiinalaishallinto kieltää kätensä muiden Israelin vastaisten joukkojen (joista suurin osa onkin) terroriteoissa perustuu PA).
Mutta nyt havaitsemme, että Bushin oppi ei ole yleiseen käyttöön, vaan se on vain Yhdysvaltojen harkintansa mukaan ja israelilaisten (jotka sen alun perin laativat) omaksuttavaksi.
Kun joukko terroristeja ajoi Intian parlamentin pääportille 13. joulukuuta 2001 ja hyökkäsi siellä turvallisuushenkilöstön kimppuun juuri ylähuoneen (rajya Sabha) ollessa tauolla, hindu-oikeistojohtama Intian hallitus halusi, että sekin halusi ei vain ajaa terroristeja, vaan myös heitä suojelevaa valtiota. USA sanoi ei.
Miehet eivät päässeet sisään rakennukseen, eivätkä he pystyneet luomaan sekasortoa, jonka he olivat niin taitavasti suunnitelleet. Tuli ja kranaatit sekä itsemurhapommin räjähdys tappoivat yhdeksän ihmistä ja itse viisi terroristia.
Puoli tuntia myöhemmin Intian kadut kuhisivat tästä tiedosta ja tiedotusvälineet aloittivat väistämättömät yhtäläisyydet 9/11:n kanssa. Kuulimme heti, että 13. oli meidän 12. ja että meidän on tehtävä jotain vastataksemme. Todellisuudessa kadut pysyivät avoimina ja useimmat tavalliset ihmiset jatkoivat matkaansa entiseen tapaan. Tämän kokoisen maan ravistaminen vaatii paljon.
Kun pääministeri Indira Gandhi murhattiin täällä vuonna 1984, ensimmäinen reaktio oli epäusko, kunnes hänen kongressipuolueensa suunnitteli vähintään neljän tuhannen sikhin joukkomurhan. Tunnelma kaduilla ei kuvastanut vuotta 1984, eivätkä ihmiset tunteneet pelkoa siitä, että pogromit voivat alkaa minä hetkenä hyvänsä.
Todellisuudessa hyökkäys Intian muslimeja vastaan jatkuu: massiivinen kampanja kaupungin köyhää muslimiväestöä vastaan vuonna 1993 on toistettu pieninä annoksina siitä lähtien. Vaikka oli mahdollista, että hinduoikeiston terrorijoukot pääsivät kaduille, se näytti epätodennäköiseltä. Krikettikierros Englannissa Intiassa kiinnitti monien ihmisten huomion, kun toiset jatkoivat vaikeuksia elämisen etsimistä.
Mutta chattering-luokka alkoi toimia. Hinduoikeistojohto turvautui Bushin opin selvästi ilmaisemaan Israelin ja Yhdysvaltojen logiikkaan. Hinduoikeisto puhui hyökkäyksestä Pakistania vastaan kostoksi 13., kun viranomaisten tutkimus alkoi osoittaa, että miehet saattoivat tulla ryhmistä, joiden pääkonttori on kyseisessä osavaltiossa.
Jaish-e-Mohammad ja Laskar-e-Toiba, kaksi kapinallista ryhmää, jotka muodostettiin luomaan sekasortoa Kashmirissa vapauden nimissä, ovat varmasti vakava uhka niemimaalla vallitsevalle lievälle vakaudelle, vaikka Intian ja Pakistanin armeijat vaihtavat keskenään. tulittaa rutiininomaisesti Kashmirin valvontalinjan yli.
JeM ja LeT sijaitsevat Pakistanissa, USA on nyt kieltänyt ja Pakistanin Inter-Services Intelligence (ISI) antoi heille samanlaisen suojan kuin Neuvostoliiton vastaisen Afganistanin sodan mujahidineille ja Talebanille. Poliisi pidätti kolme miestä, joita syytettiin terroristien rikoskumppaneista, aivan kuten JeM:n ja LeT:n johto väitti, että Intian osavaltio oli itse tehnyt tämän hyökkäyksen tuottaakseen provokaation Pakistanissa toimivia järjestöjä vastaan.
Pakistanin presidentti Pervez Musharraf esitti surunsa hyökkäyksen johdosta, mutta puolusti Pakistanissa olevia ryhmiä vapaustaistelijoina.
Aivan kuten hinduoikeisto seurasi Bushin ohjekirjaa, Musharraf tarjosi sanoja, jotka matkivat George Shultzin sanoja ennen kongressia vuonna 1986 puolustaakseen Yhdysvaltain tukea Nicaraguan Contralle ("Nicaraguan contrat eivät räjäyttä koulubusseja tai teloi siviileja "; vaikka tämä ei pitänyt paikkaansa kontraiden kohdalla, se ei pidä paikkaansa myös JeM:n ja LeT:n kohdalla, jotka molemmat ovat umpimähkäisiä ei-taistelijoihin kohdistuvan väkivallan suhteen – itse heikoin terrorismin määritelmä).
Jäljitelmä oli päivän järjestys. Aivan kuten Bush puhui hyvästä ja pahasta ja väitti kaikkea hyvää kaikissa Yhdysvaltojen toimissa, niin myös Intian sisäministeri LK Advani sanoi parlamentille, että "taistelu on sivistyneen yhteiskunnan ja barbaarisuuden välillä. Se on myös taistelua demokratian ja terrorismin välillä.
Intia seisoo hänen mukaansa sekularismin ja demokratian kaksoispilareissa, kun taas Pakistan ei. Tämä Advani on mies, joka on vastuussa hyökkäyksestä Intian sekularismia vastaan, ja hän on terrorismin ehkäisyasetuksen (POTO) päätekijä, joka on jäljitelty versio USA:n Patriot Actista ja British Terrorism Actista. Hänen väitteensä maallisesta demokratiasta on yhtä totta kuin Bushin hyvyys.
Osapuolet siirsivät joukkoja etuasemille ja koko alue kytesi joukkojen mobilisaatioiden jännitteessä. Sota vaikutti todennäköiseltä, paitsi että vallat eivät halunneet kihlauksen tapahtuvan. Ja tällä ei ollut juurikaan tekemistä sen tosiasian kanssa, että molemmilla alueellisilla mailla on ydinaseita.
Yhdysvallat ei halunnut sotaa, koska se merkitsisi, että Pakistanin armeija ei suorittaisi rajavelvollisuuttaan Afganistanin ja Pakistanin rajalla ja pysäyttäisi al-Qaidan taistelijoiden virran Yhdysvaltojen aseiden ulottumattomissa. Lisäksi Pakistaniin lähetettyjen Yhdysvaltain joukkojen vuoksi intialainen hyökkäys vaarantaisi amerikkalaisten hengen. Kaikki Bushin yleismoraali kaatui, kun Intian hallitus yritti käyttää hänen logiikkaansa Pakistania vastaan.
Kotimaiset pakotteet työnsivät kynnystä. Musharraf tuntee sisällään rohkaistuneen islamilaisen oikeiston kuumuuden, jonka työvoimaa on lisännyt pakeneva al-Qaida ja muut vastaavat Afganistanista taistelijat.
Lisäksi Pakistanin Afganistania koskevan strategian epäonnistuminen (eli Talebanin tukeminen) on pakottanut sen ISI:n ponnistelemaan kovemmin eteenpäin Kashmirin strategian puolesta, vaikka tämäkin olisi epäonnistunut.
Samaan aikaan hinduoikeisto haluaa saada enemmistön ratkaisevan tärkeässä pohjoisessa Uttar Pradeshin osavaltiossa, jonka parlamenttivaalit pidetään helmikuussa. Pääministeri Rajnath Singh oli yksi BJP:n tärkeimmistä haukoista, ja pääministeri Vajpayee varasi vahvimmat puheensa vieraillessaan kyseiseen osavaltioon. Kulttuurisesti julma nationalismi yhdistettynä sotaaseen ulkopolitiikkaan voi auttaa äänestäjiä unohtamaan monien taloudellisen kohtalon romahtamisen sekä vallassa olevan BJP:n korruption.
Vallat pyysivät molempia osapuolia neuvottelemaan, vuoropuheluun – outoja sanoja viidettä Afganistanin sotaa edeltäneen mykkäyksen jälkeen.
Musharraf kielsi nämä kaksi terroristijärjestöä, pidätti niiden johdon ja pyysi ISI:tä sulkemaan Kashmirissa terroria lietsovan solunsa. Jälkimmäinen oli hätkähdyttävä tunnustus, koska Pakistan on tähän asti kiistänyt ilmeisen läsnäolonsa Kashmirin ongelmissa.
Kun Musharraf meni ja pakotti kättelemään Intian pääministerin Vajpayeen Etelä-Aasian alueellisen yhteistyön liiton (SAARC) huippukokouksessa Katmandussa Nepalissa 5. tammikuuta 2002, Intian pääministeri vastasi, että näitä ystävyyseleitä on vastattava Toiminnot.
Kun Vajpayee meni Lahoreen vuonna 1999 harjoittamaan "bussidiplomatiaa", hän sanoi SAARC:n avauspäivänä, että hänet "palkittiin aggressiivisuudesta Kargilissa ja Indian Airlinesin lentokoneen kaappauksesta Katmandusta".
Musharraf tuomitsi terrorismin, mutta keskeytti sitten puolustamalla Mehmen mujahidineja Kashmirissa: "Yhtä tärkeää on, että laillisen vastarinnan ja vapaustaistelun välillä säilytetään ero, toisaalta terroritekojen välillä. ”
Kashmir on todellakin pelinappula tämän valtataistelun keskipisteessä, mutta älkäämme unohtako myös sitä vastuutonta tilannetta, jonka Yhdysvaltojen hallitus on omaksunut Israelin logiikkaa ja joka yleistettiin vastauksena terrorismiin.
Viileämmät mielet eivät voi selvittää Kashmirin asiaa, jos toimimme kaikki IDF:n tavoin. Tony Blair saapuu Intiaan Bushin suurlähettiläänä, miehenä, joka edustaa maata, joka ei pysty selviytymään Irlannin ongelmista, mutta joka kuitenkin pystyy jälleen kerran luennoimaan synkemmille kansoille heidän ongelmistaan.
Sekä Intia että Pakistan ovat kypsiä maita, joiden on tarjottava puitteet rajakiistojen ja Kashmirin asian ratkaisemiseksi. Bushin oppi ja Blairin matkailu eivät ole ratkaisu, vaikka nämä teot vahingossa ovat auttaneet pysäyttämään väistämättömältä näyttäneen sodan.
Vijay Prashad on äskettäin julkaissut "War Against the Planet: The Fifth Afghan War, US Imperialism and Other Assorted Fundamentalisms" (New Delhi: Leftword Books, 2002). Jos haluat tilata kopion, ota yhteyttä LeftWordiin osoitteessa [sähköposti suojattu].