New Yorkin ja Washingtonin hyökkäykset ovat antaneet sysäyksen uudelle lähentymiskierrokselle Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä. Useiden vuosien viileiden suhteiden ja vastakkainasettelun retoriikan jälkeen Venäjän hallitus osoittaa olevansa halukas sotilaallinen ja poliittinen liittolainen. Toinen asia on, että Kreml, tiukasti vapaiden markkinoiden periaatteita noudattaen, yrittää myydä ystävyytensä korkeimpaan hintaan.
Oudolla tavalla Kreml yrittää saada länneltä sitä, mitä länsi on aina haaveillut Venäjältä. Moskova puhuu WTO:hon liittymisestä ja suhteiden vahvistamisesta Natoon, jopa mahdollisuudesta liittyä allianssiin. Toisin sanoen Venäjä hakee täydellistä integraatiota länsimaisten instituutioiden kanssa, joissa sillä ei ole suurta vaikutusvaltaa. Venäjä asettuu käytännössä Viron ja Puolan tasolle, joiden ainoa strateginen ulkopoliittinen tavoite viimeisen 10 vuoden aikana on ollut integraatio länteen.
Kremlin ja lännen käsitys integraatiosta on tietysti hieman erilainen. Tässä tapauksessa paholainen ei kuitenkaan ole yksityiskohdissa. Venäjän eliitin tavoitteet ovat suurelta osin samat kuin lännen eliitin tavoitteet. Se, missä määrin nämä tavoitteet vastaavat koko yhteiskunnan tarpeita, on toinen asia.
NATO-kysymys on melko yksinkertainen. Täysjäsenyys on melko epätodennäköistä siitä yksinkertaisesta syystä, että se vaatii valtavia menoja. Joko kaikkia sotilaallisia teknisiä standardeja olisi tarkistettava, armeija aseistettava uudelleen ja organisoitava uudelleen tai NATO olisi järjestettävä uudelleen - mikä on epätodennäköistä. Näin ollen parhaassa tapauksessa kyseessä voisi olla jonkinlainen liitännäisjäsenyys.
Tämä merkitsisi sitä, että Venäjä vedetään allianssin politiikkaan ilman täysimittaista päätösvaltaa. Vastineeksi venäläiset asevalmistajat toivovat pääsevänsä tietyille markkinoille, kuten entisten Varsovan liiton liittolaistensa uudelleen aseistamiseen Natossa.
Sen sijaan WTO:n jäsenyys on viime aikoina ollut yksi Venäjän oligarkkien tärkeimmistä prioriteeteista. Venäjän vasta muodostunut bisnesluokka pelkäsi 1990-luvun alussa länsimaisten suurten sijoittajien läsnäoloa Venäjällä. Länsimaisilla yrityksillä oli paljon suuremmat resurssit ja kokemus, ja ne olisivat voineet ostaa kaikki maan omat omaisuutensa kahdella rastilla.
Nyt kun omaisuuden jakaminen on käytännössä saatu päätökseen, oligarkit ovat vahvassa asemassa. Kolmen vuoden talouskasvun ja korkean öljyn hinnan jälkeen he ovat keränneet riittävästi varoja laajentumiseen Venäjän rajojen ulkopuolelle. Tämän saavuttamiseksi he ovat valmiita poistamaan monia kotimarkkinoita suojaavia rajoituksia.
Venäjän WTO-jäsenyys hyödyttää epäilemättä Venäjän ylikansallisia yrityksiä, millä on kielteisiä vaikutuksia pienille ja keskisuurille yrityksille. Tämä on ollut kokemusmaita Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta Etelä-Koreaan.
Venäjän liittyminen kansainvälisiin järjestöihin sopii hyvin German Grefin talousohjelmassa ehdotettuun uusliberaalien uudistusaaltoon. Hallitus, joka ilmoitti jatkavansa tätä linjaa vuosi sitten, ei ole vieläkään purrannut ohjelman toteuttamista, koska se mahdollisesti pelkää, että se horjuttaisi yhteiskunnallista tilannetta. Mutta on toinen asia, jos uhrauksia ei tehdä turhaan, vaan "länsimaisiin talousorganisaatioihin integroitumisen" nimissä, sillä lupauksella, että elintasomme ei sen lopussa ole huonompi kuin Saksan tai Ranskan.
WTO-jäsenyyden ongelma ei ole vain se, että jotkut tulevat voittajiksi, kun taas toiset – luultavasti suurin osa – häviäjinä. Jokainen päätös tuo mukanaan kustannuksia. Pahinta on, että suuri osa yhteiskunnasta ja jopa huomattava osa liike-elämästä on jätetty paitsi päätöksentekoprosessin, myös asioiden keskustelun ulkopuolelle.
Suurin osa Venäjän kansalaisista ei tiennyt, mikä Kansainvälinen valuuttarahasto oli, ennen kuin se alkoi sanella sääntöjä, joiden mukaan elämme. Vastaavasti nykyään he eivät todellakaan ymmärrä, mitä WTO on ja mitä seurauksia jäsenyydestä on.
Neuvostojärjestelmä ainakin teoriassa mahdollisti tehtyjen päätösten tarkistamisen. Demokraattisen lännen luoma kansainvälisten instituutioiden järjestelmä perustuu peruuttamattomuuteen. On lähes mahdotonta tarkistaa tai kumota päätöksiä, kun ne on tehty. WTO-jäsenyys on verrattavissa elinkautiseen vankeuteen ilman oikeutta tuomion tarkistamiseen. Ainoa ero on, että tuomitsemme itsemme vapaaehtoisesti.
Boris Kagarlitsky on moskovalainen sosiologi.